>Tästähän on ilmeisesti lukijamäärältään kasvanut jo aivan varteenotettava media! Se, että näin Helsingin Sanomissa evankelisluterilaisen kirkonpaikallisseurakunnan mainoksessa siteerattavan palstaa, ei siis voinut olla merkki muusta!
Täällähän on kohta enemmän väkeä kirjoilla kuin evankelisluterisen kirkon rekisterissä.
Ja onhan tämä kyllä rakastettavaa puuhaa, näinkin keinotekoiseksi kommunikaatiomuodoksi.
Suosikkisupersankarini Batmanin ja uskovaisten jumalan lisäksi löytyvät juurikin fi-reggaelta.
Itselläkin ollut välissä muutamia vuosia hiljaisempaa eloa kirjoittelun suhteen, mutta kaiken aikaa ihan sieltä alusta asti on tullut kyllä keskusteluja seurattua. Toki ihan vaan ammatillisesta mielenkiinnosta. ;)
Monenlaista draaman kaartakin on noihin muutamiin vuosiin mahtunut, mut onneksi syvemmiltä konflikteilta ja pahemmalta trollaukseltakin on vältytty. Tai jos ei olekaan, niin on niihin kuitenkin suhtauduttu suht sydämellisesti ja lämpimästi. Huomattavasti lämpimämmin ainakin kuin muutamilla muilla palstoilla joilla tulee käytyä keskusteluja.
Toivotaan että lämmin tuntu säilyy palstan kasvaessakin. Forward.
---
www.myspace.com/kokijah