The fastest message board....ever.

| KOTIMAISIA ARTISTEJA | GALLERIA | TULEVAT TAPAHTUMAT |
Fi-Reggae: Jamaika
Matkakertomukset, jamaikalainen kulttuuri
Travel stories, Jamaican culture
Matkakertomus Jamaikalta (talvi 2001)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

Scandal inna Yard (2.2.-2.3.2001)

Aikaisemmin Jamaikalla käydessäni olin aina lentänyt Kingstoniin, mutta tällä kertaa tikettini oli Montego Bayhin, sillä ajattelin pitää tukikohtanani tuttavaperheeni Leen kotia Maggottyssa. Perheen tytär Christine oli luvannut hakea minut MoBayn lentokentältä. Christine ei kuitenkaan ehtinyt paikalle, vaan vastassa kentällä oli Christinen lähettämä kaveri Maggottysta. Matkatessamme jossain MoBayn ja Maggottyn välimaastossa ja kuunnellessamme autoradiosta G.T. Taylorin dancehall-sessiota Irie-FM:n radioaalloilla havahduin yhtäkkiä siihen, että tuntui aivan siltä kuin olisin kotona: radio pauhaa tuttuja biisejä eikä ympärillä leijuva trooppinen yökään ollut ehtinyt yhtään haihtua mielestä edellisen reissun jäljiltä. Yö oli itse asiassa epätavallisen kylmä - sellainen kuin kesäyö on Suomessa lämpimimmillään.

Ensimmäiset päivät rentouduin Maggottyn pienessä kylässä, joka sijaitsee Black Riverin kauniilla ja vehreillä alkulähteillä St. Elizabethin maakunnassa, muutaman kilometrin päässä Appletonin maineikkaasta rommitehtaasta. Leen perhe omistaa Maggottyssa Apple Valley Park -virkistyspuiston, vierasmajan, ravintolan sekä Sweet Bakery -leipomon, joka muuten tekee saaren parasta hardough-leipää! Päinvastoin kuin edellisellä vierailullani, jolloin yövyin Leen perheen asuintalossa, halusin majoittua tällä kertaa 300 metrin päässä olevaan rakennukseen. Eipähän tarvinnut pelätä Leen asuintalon pihapiirin öisin valloittavia raivokkaita vahtikoiria! Oman rakennukseni toisen puolen Leet ovat kunnostaneet asuinkäyttöön ja toisesta puolesta on väsätty väliaikainen roomalaiskatolinen kappeli. Tämän takia sunnuntaiaamuihini - jos satuin olemaan maisemissa - kuului puolipakollinen jumalanpalvelus. Ensimmäisenä sunnuntaina tulin messuun hieman myöhässä, jolloin menossa oli letkeä yhteislaulutuokio. Astuttuani sisään kappeliin yllätyksekseni seuraava säkeistö alkoi: "Juha, we love you!" jne. Laulun ideana oli esittää biisi, jossa jokaiselle paikalla olevalle omistetaan oma lähimmäisenrakkautta pursuava säkeistö. Pidin gunfingerini visusti ristissä, ja niin jäi rewindit tekemättä. Pelimanneina ja laulunvetäjinä oli paikallisen seurakunnan kaksi puolalaista pappia Marek ja Andrej, joihin olin tutustunut kaksi vuotta aiemmin. Nyt "Father Mark" ja "Father Andrew" olivat olleet Jamaikalla jo yli kaksi vuotta.

Seuraavan viikon aikana tein Maggottysta päiväreissuja lähitienoille ympäri St. Elizabethiä: Pepperiin, Treasure Beachille ja etenkin Santa Cruzin pikkukaupunkiin, jossa kiertelin mm. levykaupoissa ja kasetinmyyjien kojuilla. Silti G.T. Taylorin maineikas Classique-klubi Santa Cruzissa jäi edelleen kokematta! Pepperin piskuisessa kylässä tapasin Suomessa asuvan jamaikalaistuttuni sukulaisia. Oli mukava siemailla Dragon Stoutia ja jutustella kaukaisista yhteisistä tutuista. Samalla tapasin tuttuni serkkujen Omarin ja Keyonin Tic Tac -soundin jäsenet. Treasure Beachillä en ollut käynyt aiemmin ja paikka tuntuikin aivan liian hiljaiselta minun makuuni - varsinkin kun olin jo kypsynyt maaseudulla useita päiviä. Päätin, että Scorpio-soundin tuleva sessio on vielä tsekattava ja sen jälkeen on suunnattava jonnekin, missä on enemmän menoa.

Perjantaina 9.2 Santa Cruzista kotoisin olevalla Scorpio-soundilla oli keikka Coker Bridgellä, muutaman kilometrin päässä Maggottysta. Sain keikalle seurakseni Blackan, joka on töissä monitoimimiehenä Apple Valley-puistossa. Päästyämme bambunrungoilla aidatulle tanssipaikalle ja kipattuamme pari lasillista rommia, Blacka aloitti mestarilliset tanssikuvionsa. Siinä vaiheessa kukaan muu ei ollut vielä tanssimassa. Kaikki vain seisoskelivat bambuaidan vieressä - tyypilliseen jamaikalaiseen (ja miksei myös suomalaiseen) tyyliin. Minä puolestani keskityin sekä soundin toimintaan että selektorien mukana tuomiin misuihin, jotka myivät mm. lempijuomaani Dragonia. Syvällä Jamaikan korvessa ei ole helppo saada paikalle laumoittain saaren hehkeimpiä naisia, joten oli oiva veto Scorpion kavereilta tuoda bileiden seksikkäimmät mimmit (omat tyttöystävät!) mukana Santa Cruzista myymään virvokkeita ja tanssimaan meidän miesten kiusaksi kutkuttavan piukoissa vetimissä (kuitenkin ihan säädyllisissä, ei missään pornoreleissä). Aamuyöstä naisten ympärillä pyörikin parvi enemmän tai vähemmän kännisiä nuoria miehiä, jotka yrittivät ottaa lähituntumaa neitojen takapuskureihin. Ainoastaan omat kundit ja hyvät tutut näyttivät pääsevän lähempään kontaktiin. Scorpio aloitti illan nostamalla tunnelmaa vanhemmilla klassikoilla (ei kuitenkaan mitään luukutusta), soitti parhaimpaan aikaan paljon uutta dancehallia, aika paljon myös socaa (tosin enimmäkseen valjuhkoja jamaikalaisia 'Byron Lee & The Dragonaires'-versioita) ja jonkin verran myös r'n'b:tä ja hiphoppia. Suosituimpia biisejä olivat mm. George Nooksin "This Love", Glen Washingtonin "Heaven Must Have Sent You" ja Stevie Facen "I'm In Love" Firecoal-rytmiin, Cecilen "Changez" ja Sizzlan "Give It To Them" Chiney Gal -rytmiin, Bountin "Follow Mi Arrow" Arrow-rytmiin, Beenien "Peace Rag" ja Elephant Manin "E-L-E-P-H-A-N-T" Full Moon -rytmiin, Shaggyn ja RikRokin "It Wasn't Me" siitä tehtyine versioineen, Singing Melodyn "Say What", George Nooksin "God Is Standing By", jne. Olihan niitä vielä vaikka mitä. Kaikkein suurimpia hittejä olivat kuitenkin T.O.K.:n "Chi Chi Man" Sashi-rytmiin, Sizzlan "To Di Point" Tixx-rytmiin ja ehkä Baby Chamin "Man And Man" Bounce-rytmiin. Liekinheittimiä ei näissä bileissä näkynyt, mutta ilotulitteet paukkuivat rewindia vaaditessa sitäkin sähäkämmin.

Blacka oli käynyt neuvottelemassa bileissä mukana olevan taksisuharin kanssa paluukyydistä Maggottyyn. Vaikka kello oli noin viisi aamulla ja bileet olivat ohi, niin kuskimme ei ollut vielä valmis lähtemään! Hän tarvitsi kuulemma hieman aikaa lepäämiseen!?! Kun menimme hänen autolleen tiedustelemaan milloin hän sitten on valmis lähtemään, niin mies vain örisi jotain, kurkottui istuimeltaan ja heitti laatat ojanpenkalle. Sitten kuski vaihtoi paikkaa kaverinsa kanssa, joka oli aika pöllyssä hänkin. Kuskin kaveri uteli myös, josko minä voisin ajaa. Vaikka se tuntuikin turvallisimmalta vaihtoehdolta, kieltäydyin humalatilani takia kyseenalaisesta kunniasta, ja niin lähdimme kuskin apurin johdolla ajelemaan Maggottya päin. Onneksi vauhtia oli vain noin 40 km/h, sillä pian auto kolisteli tienpientareella kohti pöpelikköä. Uusi kuskimme korjasi liian voimakkaasti oikealle, jolloin auto syöksyi kohti Appletonin sokeriruokopeltoa. Mies sai kuitenkin pidettyä auton tiellä. Kehoitimme hiljentämään vauhtia entisestään ja lopulta pääsimme ehjinä perille Maggottyyn.

T.O.K.:n "Chi Chi Man"-video sai ensiesityksensä Jamaikan TV:ssä helmikuun alussa. Minä, Christine sekä Christinen veljet Ken ja Mark satuimme olemaan juuri tuolloin TV:n ääressä Leen perheen olohuoneessa. Videolla T.O.K.:n kaverit piirittivät 'chi chi manin' mustaa urheiluautoa. Christine helähti nauruun, kun huomasi auton olevan sekä malliltaan että väriltään täsmälleen samanlaisen kuin Markin auton. Meidän muiden naureskellessa kippurassa, Mark hoki huolestunut ilme kasvoillaan, että: "This doesn't look good at all!"

Aika hurahti maaseudun rauhassa vähän liiankin huomaamatta. Lähdin Westmorelandiin lähinnä tarkoitus viipyä Negrilissä muutaman päivän ajan. Negrilin reissu venähti kuitenkin viikon mittaiseksi, sillä Valentinen päivän hienon keikan jälkeen huomasin kolmen päivän päästä olevan keikan, jolla soittaisi peräti Stone Love ja Renaissance. Pakkohan Negriliin oli siis jäädä, vaikka olinkin pettymyksekseni huomannut paikan amerikkalaistuneen kovasti sitten vuoden 1993, jolloin viivyin Negrilissä ja muualla Westmorelandissä kuukausia. Negrilin amerikkalaistumisella tarkoitan sitä, että isot amerikkalaistyyppiset ravintolat, klubit ja hotellit olivat vallanneet tilaa jamaikalaisilta vastaavilta. Samalla hinnat olivat kohonneet mielestäni muuta Jamaikaa nopeammin. Joidenkin raflojen menuissa hinnat oli jopa merkitty US-dollareina. Parin vuoden takaisen pikavisiitin aikana en ollut huomannut Negrilissä kovin suuria muutoksia. Tuolloin muutaman tunnin pituisesta vierailusta suurin osa menikin tuttujen kanssa rupatteluun Miss Lenan mökkiyhteisössä. Tälläkin kerralla kävin moikkaamassa vanhoja tuttuja Negrilissä sekä piskuisessa Paul Islandin kylässä, Little Londonin ja Grange Hillin välissä. Paul Islandin kylä on todellakin – kuten kyläläiset sanovat – "Jumalan selän takana". Kylää ei ole merkitty edes hyvälle Jamaikan kartalle. Suurin osa kyläläisistä on köyhiä. Monet ovat töissä kylää ympäröivillä sokeripelloilla tai Negrilin turistibisneksessä. Ne, jotka ovat työttömiä tai jotka muuten joutuvat viettämään aikansa kotona esim. lapsia hoitamassa, tylsistyvät tekemättömyyteen. Oli ikävä kuulla 21-vuotiaan äidin, joka kahdeksan vuotta aiemmin tavatessamme oli menestyvä koulutyttö ja nyt 7-vuotiaan hurmaavan tyttären äiti, toteavan että kylässä ei todellakaan ole mitään tekemistä – ei muuta kuin jutella samojen ihmisten kanssa samat jorinat päivästä toiseen (mainittakoon tässä väärinkäsitysten estämiseksi saman tien, että minulla ei tietenkään ole mitään osuutta eikä arpaa tyttären suhteen ;-). Silti jonkinlainen periksiantamattomuus ja positiivisuus heijastuu useiden huonompionnistenkin olemuksesta. Joskus harvoin joku järjestää Paul Islandissa ilmaiset tanssit, joissa vieraille tarjotaan ilmaista keittoa.

Negrilissä taisin olla joka ilta baanalla. Baanalle on helppo lähteä, kun ei ole taloudellista huolta huomisesta. Negrilissä on ilmeisesti edelleenkin joka ilta jonkinlainen musiikkitapahtuma, mutta tarjonta ei ole enää läheskään yhtä hyvää kuin joskus 90-luvun alussa. Kymmenen vuotta sitten suositut jatkopaikat olivat Negrilin rannan Hurricane-baari sekä keskustan Compulseion-disko. Nyt suosituin jatkopaikka taisi olla keskustan yökerho, jonka nimeä en satu muistamaan. Yökerho sijaitsee toisessa kerroksessa Sunshine Village -ostarin viereisessä rakennuksessa. Jos rannan bileissä alkoi musiikki kyllästyttää, niin tässä tiheätunnelmaisessa pienessä klubissa, jossa oli yleensä pari turistiakin joukossa, sai aamutunneilla takuuvarmasti kuulla "Chi Chi Mania" ja "To Di Pointia". Ensimmäisenä iltana yksi paikallinen 'mampie', tuhti bashment-leidi, meinasi musertaa minut takapuolellaan. Parhaat päivänsä - jotka nekään tuskin olivat mitään loistokkaita - nähnyt pornahtaviin bashment-kuteisiin sonnustautunut emakko tuli vatkaamaan metrinlevyistä bebaansa etumustani vasten. Vähän tämän jälkeen 'fattiellä' oli uhrina paikallinen 'likkle maga bwoy', jota neito oli ruhollaan hukuttamassa pehmeään nojatuoliin. Kohteliaisuussyistä olin hetken aikaa mampien juonessa mukana, mutta jätin "leikin" kesken vedoten olevani ystävän seurassa, sillä olin hetkeä aikaisemmin bongannut yleisön joukosta yhden vanhan naispuolisen tutun, joka taisi olla klubilla misuja tiirailemassa aivan kuten minäkin. Silmänruokaa yökerhossa toki oli paljonkin, sillä paikka on eräänlainen gogo-klubin ja perinteisen diskon välimuoto. Pienellä lavalla keikisteli erittäin minimaalisissa asuissa hyvännäköisiä palkattuja naistanssijoita. Uh huh! Siitä tulikin mieleen, että yksi viime talven uusimmista tansseista oli Zip It Up. Toinen erittäin suosittu tanssi oli Screechie. Lisäksi paikalla yökerhossa oli mitä ilmeisemmin paikallisia prostituoituja. Muuten yleisö oli melko miesvoittoista.

Valentinen päivän keikalla Negrilin rannan Irie Vibes -klubilla esiintyi kolme isoa staraa: nelisenkymmentä vuotta hienoa laulajan uraa tehneet Marcia Griffiths ja Freddie McGregor sekä heitä nuorempi tulokas Monster Shack Crew'n Ghost. Lisäksi konsertissa esiintyivät serkukset Lenn Hammond ja Yogie, jotka ovat Beres Hammondin veljenpoikia, sekä muutamia artisteja Negrilin seudulta. Tapasin hyvät setit heittäneet Lennin ja Yogien myöhemmin Kingstonissa Sonic Soundsin pihalla. Illan alussa ja väliajoilla Irie Vibesin yleisöä viihdytti paikallinen Venom-soundi. Kävin juttelemassa soundin selektoreiden Rayn ja Krazyn kanssa. Venom esiintyy usein myös Negrilin rannan suositussa Alfred'sissa, jossa Capletonkin oli käynyt sauhuamassa muutamaa viikkoa aikaisemmin. Marcia joutui esiintymään Valentinen illan alkajaisiksi, koska hän oli lähdössä aamulla aikaiselle lennolle. Paikalle oli kerääntynyt - ei pelkästään nimekkäiden artistien takia - vaan myös Valentinen päivää juhlistamaan paljon jamaikalaisia, sekä nuoria että vähän vanhempia. Valentinen päivä on tärkeä päivä Jamaikalla, ja se näkyikin Irie Vibesin keikalla juhlavana pukeutumisena. Melkein kaikilla paikallisilla naisilla oli jotain punaista päällään - niin myös Marcialla ja Ghostilla, joka siitäkään huolimatta ei ole nainen, vaikka siltä voi kuulostaakin. Useimmilla turisteillakin oli kirkkaanpunaista päällään, sillä "No Problem!"-paitojen alta helotti auringossa kärventynyt iho. Turisteja oli paikalla aika paljon, muttei niin runsaasti kuin Negrilin ilmaiskeikoilla. Useimmat turistit eivät tunne kovin hyvin jamaikalaisartisteja ja jos he hotelliensa baareista tai mökkiensä verannoilta sattuvatkin lähtemään ihmisten ilmoille iltaa viettämään, suuntaavat he usein ilmaisiin konsertteihin, joissa soi monesti vesitetty reggae tai vesitetty calypso. Marcia ja Freddie osasivat molemmat ottaa yleisönsä. Setit olivat täynnä vanhoja hittejä ja yleisö viihtyi ja lauloi mukana. Marcian olin nähnyt kolmisen kertaa aikaisemminkin - Freddien muistaakseni vain kerran. Ghostia oli lavan edustalla odottamassa suuri joukko nuoria naisia. Heidän keskellä oli kiva kuvata Ghostia, joka ei kyllä ole kovin kummoisen näköinen seksisymboliksi. Ehkä Ghostin tapauksessa naisiin (vai pitäisikö sanoa tyttöihin) purevat ennemminkin romanttiset laulut ja persoonallinen - erittäin naisellinen kylläkin - laulutapa. Oli miten oli, Ghost kähisi ja vaikeroi suoraan tyttöjen sydämiin. Eihän Ghostin tarvinnut mitään tehdäkään, niin naisfanit olivat aivan onnesta pökerryksistä. Ghost on varmaan Roundheadiakin suositumpi eli hän on Monster Shackin suosituin jäsen. Viime vuonna monet Ghostin biisit (mm. Love You, Nothing At All ja Believe) keikkuivat Jamaikan listoilla ja soivat usein radiossa ja soundeissa. Menin keikan jälkeen sopimaan Ghostin kanssa haastattelusta, jonka tein seuraavana päivänä Negrilin upeassa Beaches-hotellissa. Michael Jacksonin biisejä ihailevan laulajan lapsuus ei ollut helppo. Ruokaa piti varastaa, kun nälkä kurni vatsassa ja suuhunpantavaa ei ollut. Oli kiva tavata Ghostkin, jonka haastattelu jäi ainoaksi, jonka tein tällä reissulla. Kingstonissa kävin toki herättämässä tuottaja Jeremy Hardingin, jonka kanssa keskustelin hetken ikkunanraon läpi.

Lauantaina 17.2 Negrilin West Endin Central Parkissa esiintyi siis kolme soundia: legendaarinen Stone Love, huippusuosittu Renaissance ja uusi Nu Image. Kansainvälisen lehdistön edustajana (rahtid!) pääsin kuvaamaan ja hengailemaan lavalle asti. Konsertin yleissuhari esitteli minut kuitenkin soundien jäsenille ruotsalaisena toimittajana! Cho! Yritin korjata virheen, mutta kovassa melussa ja kiireessä se ei onnistunut, ja pian Renaissancen Pepsi kailottikin rahvaalle kaiken muun selektorimöykän sekaan: "Big up Cool Runnings - all the way from Sweden!". Oli mukava tavata Skyy Crew'sta Stone Loven riveihin siirtynyt Diamond, jonka tapasin edellisen kerran 1999 Main Streetin studiolla Kingstonissa. Cool Runningsin 20-vuotisjuhlanumero herättikin suurta huomiota lavalla, kun esittelin Mr. Vegas-jutun, jonka kuvissa Diamond vilahtaa taustalla. Yleisöä Central Parkin suurelle kentälle olisi mahtunut paljon enemmänkin. Muuten ilta oli erittäin hyvin onnistunut. Paljon mielenkiintoisia spesiaaleja sekä uusia että vanhoja hittejä! Uusista tai ainakin viime aikoina läpimurtonsa tehneistä artisteista voisi poimia esille mm. Cecilen, Bling Dawgin (aka Ricky Rudien), Danny Englishin, Alozaden, Singer J:n ja Kiprichin, joiden sinkut ja jinglet soivat tiuhaan myös Central Parkin bileissä. Lavalla kävi keimailemassa myös Hardcopy-lehden kansikuvatyttöjä mitä erilaisimmissa vetimissä. Lisäkseni lavalla oli hengailemassa muitakin hännystelijöitä: naisjuontaja Fame FM:stä, soundien selektorien naisia ja joukko jätkiä, jotka keskittyivät tupruttelemaan suurta chalicea ja heräsivät aina ilakoimaan ganjabiisin – esim. Bountin "High Grade Foreverin" – kajahtaessa ilmoille.

Maaseudulla pyöriessäni missasin Portmoren legendaarisen Cactus-yökerhon päättäjäiset. Chris Cargillin ja Brian 'Ribbie' Chungin 90-luvun alusta pyörittämä Cactus kohosi vakituiseksi huippubileiden areenaksi aivan kuten esim. House of Leo oli Kingstonissa aiemmin. Päättäjäisviikolla Cactusissa esiintyi melkein kaikki tämän päivän suosituimmat dancehall-artistit. Reissuni viimeiset kymmenen päivää vietin siis Kingstonissa, jossa asuin alivuokralaisena vanhan tuttuni luona Barbicanin länsiosassa - lähellä Bujun syntymäpaikkaa Barbican Roadin alussa. Kävin New Kingstonin Asylum-yökerhossa Knutsford Boulevardilla ainakin kolmena iltana. Klubi on muuten sekin nuorten bisnesmiesten Cargillin ja Chungin omistama. Dancehall Nightin "Stone Love alongside Renaissance" -kokoonpanoa lukuunottamatta Asylumissa ei ollut Kingstonissa ollessani mitään live-esiintyjiä. Tammikuussa oli ollut kovia dancehall-iltoja, mm. T.O.K.:n ja Sean Paulin johdolla. Stone Loven Nico, Geefus ja Diamond sekä Renaissancen Pepsi tarjosivat täyteläisen dancehall-illan, vaikka mukaan mahtui myös pitkä setti hiphoppia yms. Ikävin yllätys oli poliisin klubille primetime-aikaan tekemä ratsia, jolloin kaikki tarkastettiin piilotettujen aseiden varalta ulos mentäessä. Vastaavasti tunnin kadulla odottelun jälkeen uudestaan sisäänpäästessä jokainen asiakas tarkastettiin ovella normaaliin tapaan. Huomattava osa jengistä ei jaksanut odotella sisällepääsyä, vaan suuntasi kotiin saman tien. Asylumin välikohtaus oli jo ainakin neljäs poliisin tekemä ratsia, johon olen Jamaikalla joutunut.

Splurt on Renaissancen jokavuotinen tapahtuma, joka on erityisesti keskiluokan suosiossa. Splurtissa tapasin kolmannen kerran reissuni aikana Renaissancen Pepsin sekä Stone Loven Nicon ja Diamondin. Sinänsä olisi ollut mukava nähdä muitakin huippusoundeja, mutta kun ei osunut kohdalle! Loppujen lopuksi hyvä näinkin. Ei sovi valittaa! Splurtissa oli taas kerran hyvä meno. Suosiota lisäsi areenan (Mas Camp, Kingstonin Oxford Roadilla) keskelle pystytetty vaahtokaukalo, jossa kävin Appletonin ja Guinnessin voimalla harjoittamassa 'whiningia' ja pilaamassa nahkakenkäni. Bileet venähtivät osaltani taas kerran sulkemisaikaan eli johonkin aamuneljään tai -viiteen saakka.

Muita suuria tapahtumia helmikuussa Jamaikalla oli Reggae Boyzien eli Jamaikan jalkapallomaajoukkueen pelaajan Stephen "Shorty" Malcolmin hautajaiset Montego Bayssa. Shorty kuoli auto-onnettomuudessa tammikuun lopussa. Vähän myöhemmin Reggae Boyzien maalivahti ajoi autollaan kuoliaaksi tietä ylittäneen naisen Westmorelandissä. MoBayssä parin viikon päästä alkavan Sumfestin Dancehall Night on omistettu Shortyn muistolle.

Takaisin landelle lähtiessäni olin jo muutenkin myöhässä, sillä olin jättänyt viimeiselle Kingstonin päivälleni mm. spesiaalien purkittamisen Arrowsin studiolla sekä ostamieni levyjen, joita oli aivan liian paljon mukana raahattavaksi, lähettämisen huolintaliikkeen välityksellä. Niinpä vielä joskus iltakuuden aikaan istuin minibussin takapenkillä jossain Spanish Town Roadin sivuteillä mukanani iso reppu ja hulvaton määrä 'scandal bagejä' täynnä Blue Mountain -kahvia ja muita tuliaisia. Yritin ehtiä yhdeksäksi takaisin Maggottyyn, mutta se jäi haaveeksi, sillä hieman Porusin jälkeen tuli parin tunnin pysähdys, sillä tie oli jonkin onnettomuuden takia täysin tukossa. Olin Maggottyssä joskus puolenyön aikaan ja onnekseni Father Mark oli lähdössä seuraavana päivänä autolla MoBayhin, joten minä sain helpon ja nopean kyydin kentälle. MoBayn lentokentällä ihmettelin suurta väkijoukkoa, joka oli kerääntynyt yhden miehen ympärille. Kun astelin lähemmäksi huomasin, että mieshän on itse Beenie Man, tuore Grammy-voittaja. Onnittelin Beenieä palkinnon johdosta ja yritin parhaani mukaan saada dj:ltä pienen haastattelun tai edes yhden vaivaisen jinglen, mutta stara pahoitteli äänensä olevan mennyt ja kieltäytyi sen varjolla kunniasta.

*****

[youtube.com]



Muokattu 2 kertaa. Muokattu viimeksi .

Re: Matkakertomus Jamaikalta (talvi 2001)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

Matkakertomukseen liittyen juttu Father Markista tämän päivän Gleanerissä! Mies on edelleen Maggottyssa Jamaikalla. Ja Martakin vielä siellä. Täytyykin lähteä käymään St. Elizabethiin, kun siellä on niin paljon tuttuja, joita en ole nähnyt vuosiin.

Polish priest finds calling in Maggotty:
[www.jamaica-gleaner.com]




Father with Marta Sotha who teaches students at the Holy Spirit Computer Centre to which the NCB Foundation donated 15 new computers last year.




Holy Spirit Catholic Church located in Maggotty, St Elizabeth, and the clinic that caters to over 200 residents of the community every week.

*****

[youtube.com]

Re: Matkakertomus Jamaikalta (talvi 2001)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

^Löysin sattumalta tämän Puolan ulkomaanavun videon puolalaisista tutuistani ja heidän työstään Maggottyn köyhässä maalaiskylässä:




Maggotty on kyllä hieno ja suositeltava paikka Jamaikan maaseuturauhaa kaipaaville turisteille. Löytyy upeita maisemia ja ulkoilumahdollisuuksia, majoituspalveluja (ei paljon tosin) sekä Appletonin tehdas, maroonien Accompong-kylä ja YS Falls lyhyen matkan päässä kaikki kolme.

Lisää tuosta katolisen kirkon projektista Maggottyssa: [www.catholic-church.org]

"Soon a part of an old shed housing a goat pen was converted into a chapel and the adjoining space served as housing accommodation. The church services attracted more and more people as well as donkeys and goats at times."

Hmm... näköjään suomalaista selektoria ei erehdytty luulemaan siaksi tällä kertaa (viitaten siis tuohon reissuraporttiini).

*****

[youtube.com]



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi .

Re: Matkakertomus Jamaikalta (talvi 2001)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

Nyt löytyi tuon ylläolevan trailerin lisäksi koko puolen tunnin dokkari Maggottysta ja Puolan ulkomaanavusta siellä. Muutenkin tää on hyvä ja opettavainen, mutta itselleni lisämielenkiinnon tuo sekä puolalaisten että maggottylaisten tuttujeni (= Leen perhe) takia:




*****

[youtube.com]



This forum powered by Phorum.