The fastest message board....ever.

| KOTIMAISIA ARTISTEJA | GALLERIA | TULEVAT TAPAHTUMAT |
Fi-Reggae: Jamaika
Matkakertomukset, jamaikalainen kulttuuri
Travel stories, Jamaican culture
Garbage man Jamaikalla -03 (toinen erä)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

Landed Jamaica 15. Jan. –03. Garbage inna Startime.



Ystäväni Scandal Bag oli jo tovin odotellut minua Kingston Manley lentokentän edustalla, ennen kuin pölähdin ulos saatuani ensin passiini leiman ja tullimiehen ihmeteltyä puolen litran muovista Finlandia Vodka -pulloa muuten tyhjässä matkalaukussani (minkäs sitä suomalainen luonnolleen voi). Nopean ja helpon kyydin kaupunkiin saimme SB:n kuskina toimineelta Karynilta. Tämä jamaikalainen opettaja ei oikein olisi itse jaksanut kuunnella Irie-FM:n reggaepaahtoa, jota takapenkiltä kovasti yllytin luukuttamaan.

Tällä kertaa matkamme osuivat hieman limittäin, joten noin viikon verran saimme pyöriä Kingstonissa ennen Scandalin lähtöä takaisin Suomeen. Sainkin siinä samalla oivallista kaupunkiopastusta. Uusien levykauppojen ja ruokaravintoloiden ohella tutuksi tuli myös Kingstonin yöelämä. Scandalin kautta tutustuin myös Lukeen, joka valmistui fyysikoksi U.W.I:sta (University of West Indies). Hänen kanssaan vietin erään alkuviikon päivän yliopiston kampuksella jututtaen todella ihania misuja! Kelatkaa, kokonainen asuntola täynnä seksikkäitä mirrejä, jotka vieläpä tajuavat paljon hyvän musiikin päälle. Avoimista asuntolan ikkunoista saattoi kuulla luukutettavan mm. Mutton Snappa-, Escalade-, ja Bollywood-rytmejä. Perjantai-iltana olikin sitten koulun tanssit, jonne Luken mukana pääsin kuokkimaan. Ajaessamme kohti kampusta, hiljennymme kuuntelemaan Jamaikan kansallislaulua jonka Irie-FM-kanava soittaa joka keskiyö. Koulun oppilaiden pitämä soundi paukutti lähinnä Socaa ja jenkkiläistä hip hopia. Loppuillasta toki myös uutta ja vanhaa raggaa. Socaa soitetiin kuulemma lähinnä tyttöjen takia. He kun halusivat kuulla varsinaista bailaus ja irrottelumusaa!!? Näissäkin bileissä tunnelma oli kuin savusaunassa. Yrttiä poltettiin sen verran huolella että ”ilmaa” olisi voinut leikata veitsellä. Passiivisesta savusta osansa saivat siis kaikki. Lisäksi juomat, kuten Smirnoff Ice, Heineken, Red Stripe ja Appleton-rommi olivat opiskelijahinnoissa, eli maksoivat vähän tai sen alle. Tämä takasi kaikkien täysillä mukanaolon, joten näistäkään bileistä ei tarvinnut lähteä ennen aa-mua minnekään.

Oli myös varsin mielenkiintoista yrittää ottaa hallintaan seksikkäitä tanssityttöjä Half Way Tree-roadin Gemini-klubilla, jonka Freaky Nightiin järkkäsin Scandalin soittamaan hänen viimeisenä maanantai-iltanaan puolentoista tunnin setin uusia seiskoja! Paikan kissimirrit osoittivatkin vilpitöntä suosiota ”valkoiselle selectorille”. Tulinkin sitten Scandalin lähdettyä käyneeksi Geminissä ihan antropologisessa mielessä varmaan joka toinen ilta. Usein myös kävelin sieltä aamuyöllä känniuho päällä kaupungin halki takaisin asunnolle Liguaneaan. Lähes poikkeuksetta sain kulkea aivan rauhassa. Paitsi Trafalgar-roadia kävellessäni minua tervehti aina ahkera rakkauden ammattilainen Teeny-Weenie. Pörröpäinen kestohymyinen hutsu, joka tarjosi kollegansa kanssa naisen lämpöä ja läheisyyttä minulle puoliväkisin. Totesin muijille olevani tottunut siihen että yleensä minulle tarjotaan rahaa hyvästä seksistä. Ja näin kaikilla oli hauskaa!
Uppoutuessani Kingstonin levykauppoihin en tullut lainkaan tajunneeksi ajankulua, joten jokavuotisen Rebel Saluten onnistuin missaamaan totaalisesti. Turhaan enää kahdeksan jälkeen illalla yritin jahdata busseja tai kimppatakseja maaseudulle St.Elisabethin maakuntaan Port Kaiserin Sport Clubille. Tammikuun 18. päivä tarjolla ollut esiintyjäkaarti olisi ollut kuitenkin messevä: Buju, Sizzla, Luciano, Beres Hammond, Capleton, Spragga, Bob Andy… noh…tuleehan noita… Tuona iltana sitten tyydyinkin juomaan olutta jossakin keskustan vedonlyöntipisteessä jakaen ”asian-tuntevia” neuvoja voittajahevosista. Jälkeenpäin ei kukaan tullut kiittelemään ravivihjeitäni. Sain kyllä kuulla jääneeni paitsi jostakin aivan liian hyvästä. Tottakai.

Kingstonissa, tammikuun viimeisenä päivänä järjestettyä Spectrumia en kuitenkaan missannut. U.W.I:lla järjestetty konsertti keräsi alueen täyteen porukkaa, joka oli tullut katsomaan mm.Buju Bantonia, Beenie Mania, Baby Chamia, Elephant Mania, Spragga Benziä, Wayne Marshallia, Vybz Kartellia, Frisco Kidiä, Bling Dawgta, Tanto Mertoa ja Devontea, Alley Catia…Kyseiset herrat järjestivätkin kunnon shown jossa lähinnä kuultiin itse kunkin uusinta materiaalia. Alkuillan lämmittelyshow’n piti ”Tonto Metron” posse. He imitoivatkin useita laulajia varsin onnistuneesti. (Alkoholidementiani takia en jaksa muistaa näin jälkikäteen ketkä olivat kohteena ;-) Paikalla olleet lukuisat artistit eivät luonnollisestikaan saaneet vuorollaan paljoa esiintymisaikaa. Pienempien nimien aloittaessa iltaa porukkaa vielä lappoi sisään, eikä ilta varsinaisesti päässyt alkamaan ennen puolta yötä, kuten tavallista.

Ensimmäinen kunnon faniaalto hyökyi lavan reunaan vasta kun Wayne Marshall aloitti oman settinsä. Samaan aikaan mr.Marshallin avustaja heitteli yleisön joukkoon artistin kuvalla varustettuja sytkäreitä, joista yksi osui minua suoraan nenänvarteen. Esittelin sytkää kirkuvalle tyttölaumalle joka meinasi ihan käydä päälle tuon aarteen vuoksi! Olisi pitänyt tunkea stenkku housuihini. Etsivä löytää…Vybz Kartellin tiukka riimittely ja erittäin intensiivinen esiintymistyyli oli hengästyttävää katseltavaa. Baby Cham oli takuuvarma naisten suosikki ja ottikin fanit omakseen laulattamalla heillä ”Bad Mind”-kappaletta. Tämän jälkeen lavalle hyökänneet Buju ja Beenie (joka oli Spectrumia varten tullut pistäytymään Jamaikalla kesken euroopan kiertueen) aloittivatkin sitten varsinaisen kilpasanailun jonka jälkeen pankin varsinaisesti räjäytti Sizz-la, joka ilmaantui lavalle yllätysvieraana. Sitten alkoikin riehakas esitys artistien käydessä vuoron perään aivan lavan reunalla misujen yrittäessä kiskoa housuja alas kul-takin mikkimestarilta! Mitä raivokkaampaa riuhtomista sai osakseen, sitä suuremmassa suosiossa sitten näytti olevan. Mielestäni Buju näytti saavan osakseen naisten vilpittömän kiiman. Elephant Man oli tällä kertaa pukeutunut nähdäkseni johonkin Zorron tai Muskettisoturin asuun. Hän tanssi jälleen villisti ympäri lavaa esittäen isoa hittiään ”Pon De River Pon De Bank” Minkäänlaista kameraa ei paikalle saanut tuoda, joten jouduinkin jättämään omani läheiselle kampuksen poliisiasemalle. Epäreilua, sillä tyttöjen omissa käsilaukuissaan tai topeissaan paikalle tuodut pikkukamerat iskivät kyllä salamaa melkoista tahtia. Aktiivinen yleisö oli tuonut paikalle pieniä raketteja ja spraypulloja liekinheittimiksi. Näiden villi käyttö toi bileisiin hyvän lisäsäväyksen. Pääsylipun ja juomien lisäksi rahaa meni myös omaa huolimattomuutani vähäinen määrä reisitaskuvarkaille. Illan tultua sitten päätökseen ja tungoksen hälvettyä löysin väsyneen mutta onnellisen Luken. Hänen kanssa otimme empimättä taksin tutulle Gemini-klubille. Siellä sitten väsyneenä ja kännissä katselimme väsyneiden tyttöjen väsynyttä perseenpyöritystä aamuun asti. Naamani alkoikin jo tulla siellä tutuksi ja monesti pääsinkin sisään ilmaiseksi varsinkin kannettuani safkaa (two piece ah regular, fries and a drink) läheisestä KFC:sta eräälle stripparille johon tulin ystävystyneeksi. Tuo laiha tyttö söikin aina kuin nälkäinen kissa, ahmien ja valkoiset hampaat välkehtien mystisessä Karibian kuutamossa. Sitten hän aina poistui taksilla toisten gogo-tyttöjen kanssa jonnekin Waterhousen ghettoon ja minä lähdin jalkaisin takaisin kämpälle. Joka tapauksessa tulin viettäneeksi lukuisia unohtumattomia öitä tuolla synninpesässä.

Kingstonissa helmikuun 1. päivänä järjestetty Heineken Startime oli myös mentävä tsekkaamaan. Kämpillä imuroin ensin naamaani pullollisen Stone`s Green Ginger Wineä ennen kuin olin valmis tilaamaan ”On Time” -taksin. Varsin hillittynä tilaisuutena tämä oli selvästi aikuisille suunnattu tapahtuma. Oxford Roadin Mas Campin areenalle oli kasattu Skyy Discon soundikaapit selectorinaan Squeeze. Hän ei kyllä vakuuttanut minua lainkaan soittamalla enimmäkseen jotain kummallista ei-jamaikalaista todella kehnoa musaa! Mitä lie ollut, ”sintin white bullshit!” Sen sijaan Squeezen soittama pitkä Dennis Brown-setti oli komeaa kuultavaa. Illan teemana olikin tämä edesmennyt reggaen kruununprinssi. Paikalle oli tullut runsaasti väkeä, joka siemaili hillitysti sponsoriolutta Heinekenia ja jammaili hissukseen esim. Dennis Brownin ”Sitting & Watching”-kappaletta. Minä puolestani keskityin juomaan Guinnessia kaksin käsin ja polttelemaan jotain kireän psyykkistä yrttiä, jota olin poistanut eräältä kiinalaiselta pitkäpartaiselta vanhukselta hetkeä aikaisemmin. Tästä seurasikin varsin vapautunut olotila jonka rohkaisemana aloitin minäkin omat tanssikuvioni. Kauan en saanut pidettyä tasapainoa yllä ja rojahdinkin selkä edellä päin tyhjiä tuoppeja ja pulloja täynnä olleen pöydän päälle kaataen koko komeuden sirpaleiksi hietikolle. Maatessani selälläni sotkun keskellä, kuulin Squeezen kuuluttavan: ”…ja tämän kaiken me näemme taltioituna CVM TV:llä myöhemmin” En kyllä koskaan nähnyt olinko päässyt Jamaikan telkkariin. Tuskin kuitenkaan. Paikalle lennähti järjestysmies joka nosti minut pystyyn hokien: ”It`s ok, It`s ok” (näin ei koskaan menetellä suomessa). Sain oikeaan kämmeneeni lasinsirpaleita, joita sitten loppuillan yritin järsiä pois. Minua jäi pitämään silmällä kaksi järkkäriä siihen asti kunnes päätin poistua paikalta. Kerrottuani toilailustani Liguanean asunnon portinvartijoille, he nauroivat makeasti ja alkoivat kutsua minua nimellä Startime.

Noin viikon ajan helmikuun alusta asti Jamaika erityisesti muistaa sankariaan Bob Marleya. Radiossa ja televisiossa soitetaankin tuutin täydeltä miehen musiikkia. Myös monissa baareissa on Bob-teemailtoja, joissa näytetään valkokankaalta non-stoppina musiikkivideoita ja haastatteluja. Juhlinta huipentuu Bobin syntymäpäivän tienoille. Tänä vuonna isot bileet järjestettiin 8. Helmikuuta Ocho Riosin lähellä James Bond Beachillä. Dem Ah Go Tired Fi Si Mi Face-konsertti oli varsin massiivi-nen tapahtuma lukuisine esiintyjineen. Mm. Culture, Warrior King, Bob Andy, Chuck Fender, George Nooks, Rudy Thomas, Lady G, Natural Black, I-trees ja Stephanie Marley esiintyisivät tuona iltana. Nuoria rastatukkaisia myssypäisiä japanilaisia maleksi täälläkin pieni seurue. Heitä saattoi nähdä lähes kaikissa tansseissa ympäri saarta. ”High grade, high grade, highest, highest!” huuteli yleisön seassa kiertelevä pilvikauppias heilutellen ilmassa saunavastan kokoista nippua yrttiä. Jointteja sytyteltiinkin ahkerasti ja niiden punaiset päät hehkuivat yön pimeydessä kuin tulikärpäset. Täällä sai poltella aivan vapaasti. Kuulemma isoissa tapahtumissa siihen ei puututa. Järjestäjät venyttivät kyllä illan alkua liian pitkälle yöhön. Tänne oli odotettu nähtävästi paljon enemmän väkeä mitä siihen asti paikalle oli saapunut. Tämä kuitenkin jätti kullekin artistille varatun esiintymisajan todella mitättömäksi. Esim: Culturen Joseph Hill olisiko kerennyt laulaa hädintuskin yhtä biisiä mustassa kokonahkaisessa asussaan, kun uutta miestä jo usutettiin lavalle. Aiemmin esiintynyt Bob Andy veti kyllä oman osuutensa todella hienosti ja miestä olisi kuunnellut mielellään pidempäänkin. Warrior King saikin sitten viipyä lavalla suht pitkään esittäen hittejään. Hän taluttikin stagelle tyttöystävänsä jolle sitten lauloi polviltaan rakkauslaulujaan. Alkuillasta asti olin kommentoinut ja seurannut konserttia erään jamaikalaisen fiksuntuntuisen miekkosen kanssa. Tämä käärme kuitenkin yllättäen vetäisi kääntöveitsensä esille vaatien minulta rahaa 100 US dollaria. Sanoin mukanani olevan vain bussirahan takaisin Kingstoniin ja että hänenlaistensa yrittäjien takia en milloinkaan pitänyt noinkaan suuria summia mukana, mikä olikin aivan totta. Kusipää ei sitä voinut tietenkään uskoa. Hänen silmissään minä olin vain rikas valkoinen turisti taskut täyn-nä rahaa. Tilanne alkoi minua jo lähes huvittaa. Miten voisin saada tuon äijän uskomaan ettei minulta tosiaankaan löydy rahaa. Ryöstäjä alkoi selvästi jo hermostua puristaen veistä lujemmin kädessään kähisten samalla ”minun jengiä on täällä paljon, et voi paeta minnekään” Katsoin parhaaksi pinkaista karkuun niin lujaa kuin vain kintuistani pääsin. Katsoessani taakse näin ryöstäjän harppovan kiireen vilkkaa yleisön sekaan. Juoksin suoraan paikalla järjestystä valvovien poliisien luo. Selittäessäni tapahtunutta he vain hymähtivät sanoen: ”Noh, rosvoja on täällä paljon” (Eli turha tulla tuommoisen asian takia meidän tykö). Tämä ikävä välikohtaus herpaannutti keskittymiseni itse keikasta. Seuraavan kerran seuratessani mitä lavalla oikein tapahtuu, Rita Marley kuuluttikin illan tulleen päätökseen. Poliisit olivat käskeneet lopettaa tapahtuman meluhaittojen takia! Kello oli vähän jälkeen kahden aamuyöstä. Tämän takia suurin osa artisteista jäi kokonaan esiintymättä. Aivan käsittämätöntä toimintaa! Paikalle jäi silti paljon sakkia odottelemaan auringon nousua. Sitten olisi turvallisempaa lähteä etsimään paluukyytiä. Minäkin jäin heidän seurakseen, sillä en olisi enää sinä iltana jaksanut juosta ketään karkuun.

Monet kerrat tulin myös käyneeksi Asylum-yökerhossa, sillä olin päättänyt tällä kertaa viettää lähes kaikki yöni Kingstonissa. Olihan sinne luontevaa asettua ”perittyäni” Scandalin vuokrakämpän uptown Liguaneassa. Kävellessäni Knutsford Boulevardilla tulin ohittaneeksi baarin jonka mainoksessa luvattiin ”Juo niin paljon kuin jaksat 500:lla Jamaikan dollarilla” Eli kymmenellä eurolla! En tullut kuitenkaan esitelleeksi siellä suomalaista viinapäätäni. Tultuani ajoissa Asylumin edustalle aikomuksenani syödä grillattua kalaa ennen sisällemenoa tulin jutelleeksi Lee Perryn pojan, Roy Perryn kanssa. Ihan sekopäinen äijä, vieläpä isänsä näköinen. Käveli paukuissa avojaloin harja kädessä katua ylös ja alas. Kehui saavansa minulle isänsä ennenjulkaisematonta materiaalia, jos vain hinnasta sovittaisiin. Ei se minua oikein vakuuttanut. Ruokakojujen pitäjät hätyyttelivätkin miekkosta aina kauemmas, pois häiritsemästä. Kiusalliseen mutta jälkeenpäin ajatellen hauskaan tilanteeseen jouduin juteltuani purkkakauppiaan kanssa. Hän selvitti minulle kuinka iskeä jamaikalainen nainen. Hän piti puhuessaan pitkiä taukoja ja juuri sanoessaan kysymyslausetta; ”..so..do you have man in Kingston?”( joka liittyi siihen hänen pitämäänsä esitelmöintiin), meidän luo käveli joku mies. Hän luuli tietenkin että kysymys oli minulle esitetty ja oli melkein vetää turpaan samantien. Siinä sitten kilvan selitimme että mistä oli ollut kyse. Olenkin aina arvostanut jamaikalaisten tervettä homofobiaa! ”Yo! Zim Zim and Spilffy, wha gwaan?” havahdutin jointtia käärivät vuoden takaiset tuttavani, Asylumin turvamiehet. Herrat muistivatkin minun reippaan ilmestymiseni silloin vuosi sitten. Nyt Zim Zim halusikin tarjota ilmaisen sisäänpääsyn Asylumiin. Portilla pikaisen nivuskopeloinnin aseiden varalta suorittanut rotakkaperseinen naikkonen sihisi jotakin rivoa iskuläppää, johon vastasin nyökkäyksellä ja hymyllä ennen kuin harpoin ylös Asylumin jyrkkiä rappusia sisälle dancehallmöykkään. Rennosti vaan kyynärpää baa-ritiskille badman-ilme naamalla ja tilaus; ”Guinnessia, kylmänä.” Jamaikalla täytyykin joka tilanteessa pitää tiukasti kiinni supermaskuliinisesta käyttäytymisestä (päivällä ostarilla vahingossa valitsemani vaaleanpunainen jäätelö herätti heti hilpeyttä ja kyseenalaistavia katseita). Sitten vain liukenin sekaan rytmiseen massaan jota oli joka neliön täydeltä. Niin kuin aina näin viikonloppuisin. Pääoven läheiseltä tiskiltä yhytin Mr. Vegasin jolta yritin kysellä tuoreinpia kuulumisia mutta herra vaikutti drinkki kädessä ja tuskan hiki otsalla lähinnä haitilaiselta zombielta. Miehen sen iltainen kunto ei siten antanut aihetta jatkokysymyksiin, sillä Vegas jaksoi kommentoida vain: ”En nyt kyllä muista yhtään mitään” Myös tasorappusissa, badman-cornerissa törmäämääni Red Ratiin sain hädin tuskin puhekontaktin sillä kovaa paahtava suttura oli hellittämättä hänen kimpussaan.

Eräänkin kerran pousatessani seuraa aamuyöllä Asylumin edustalla päädyin taas parin naikkosen kanssa kimppataksiratkaisuun. Sitten viiletinkin jo näiden mampien kanssa kohti Liguanea. He olivat vieläpä äiti ja tytär! Yllättäen kesken matkan vierelläni takapenkillä istunut tytön äiti kysyi minulta silmät palaen ja leuasta sojottava karva väristen:”Have you ever fucked with a fat nigger before?” Tokaisin yllättävään kysymykseen pokkana jotta ;”Kyllä” Taidettiin vaihtaa numeroita ja soittikin se minulle kerran.Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä naureskelin kämpälle päästyäni.

Kun tämä tapahtui oli ystäväni ”blaze” jo saapunut suomesta potemaan rankkaa väsymystä asunnolleni. Miehen ensimmäinen Jamaikan matka ja raju valvominen oli uuvuttanut hänet. Minun levottomat seikkailuni kirvoittivat kuitenkin naurun hänen kuumeisille kasvoille. Hän taltioikin useimmat päähänpistoni kameralle. Mm.Valentinen päivän illan, jolloin olin lähdössä liikenteeseen valkoisissa housuissa ja punaisessa paidassa suomesta tuotu ”Geisha”-suklaarasia kainalossani! Ja minnekäs muualle kuin Geminiin olin tulloinkin taas matkalla, tarkoituksenani ”voidella” tyttöjä Suomesta tuodulla suklaalla. Jamaikalainen ”Ranks”, ”Blazen” pitkäaikainen ystävä oli tuolloin myös käymässä saarella vaimoineen. Hänen autollaan tulimmekin sitten käyneeksi useamman kerran taas Denham Townin ghettossa ja muutamissa downtownin tansseissa, joista toinen merkittävä pidettiin Tivoli Gardensissa downtown Kingstonissa. Jim Brown Memorial -illassa soittivat Stone Love, Fire Links ja Metro Media! Paikalle oli roudattu suurimmat kaiutinpatteristot mitä arsenaalista löytyy! Ja ghettossa luukutettiinkin sitten niin kovaa mitä munuaiset kestää. Äänenpaine saikin siten lahkeet lepattamaan ja tuhkan karisemaan jointista.Vaikka saavuimme paikalle vasta aamuneljän jälkeen, niin porukka vasta nyt alkoi varsinaisesti valua paikalle! Nämä tanssit jatkuivatkin sitten pitkälle aamuun. Tunnelma paikalla oli juuri sellainen jotta koska tahansa odotin kuulevani gun salute pauketta mutta laukaustakaan ei lähtenyt. Jotenkin jäin kaipaamaan juuri jotain sellaista häröä toimintaa joiltakin ärjyn näköisiltä tyypeiltä. Sen sijaan minut yllätti muutama useaan kertaan soi-tettu kasarihitti. Mm.Whamin: ”Wake me up before you go go” –renkutus ja Madonnan: ”Like a virgin” En kyllä tiedä minkä soundin toimesta. Tämä sai kuitenkin jamaikalaiset ihan pähkinöiksi!! Aamuyhdeksältä lähtiessämme etenemään koteihimme rajun väsymyksen pakottamina, meitä vastavirtaan valui jamaikalaisten työssäkäyvien pirteää massaa. Juuri noussut aurinko ei ole niin hillittömän paahtava kuin iltapäivän porotus. Silti, mustat aurinkolasit silmilläni, laahustaessani viimeisiä askeleita jalat lyijynä kohti kämppääni samalla tuntien uhkaavan laskuhumalan pahvisessa päässäni saatoin olla varma siitä tunteesta jolloin en jaksa enää pysyä tolpillani. Poik-kikatua ristiin sahaavat bussit umpitäynnä pirteitä uniformuisia koululaisia virnuilivat minun epäpyhälle olotilalleni. Asunnolle päästyäni kaaduin sitten vuoteeseen tuore ”Daily Gleaner” kainalossani kuin tainnutettu norsu.

Paikallisia alkoholijuomia oli todella mukava alkaa kitata heti herättyäni puoliltapäivin. Rommipunssia, Rum Cremea, Stone's Green Ginger Winea ja tietenkin kylmää bisseä, joita jääkaappi piti ympärivuorokautisessa valmiustilassa. Mukavassa aamupöhnässä oli sitten ihan kuningasta lähteä pyörimään kaupungille. Esim. levyostoksille Aquariukseen, joka olikin muuttanut hieman lähemmäs keskustaa sitten viime vuoden. Muista keskustan levykaupoista mieleeni jäi lähinnä ”Shelley`s”, joka möi myös hardcore-pornoa. Kyseisestä paikasta jäi, pankkikorttini (Nordea Visa Electron) tehtyä tenän, ostamatta tuliaisiksi sisäpiirin vitsiksi tarkoitettu ”Ital Juice”-niminen video, jonka kannessa oli lähikuva mehua valuvasta punannysta. Myös monet muut tuliaiset ystävilleni ja osa tuoreimmista sinkuista itselleni jäivät siten ostamatta.

Aikaisemmin kampuksen tansseissa olin tutustunut jamaikalla pari vuotta sitten opiskelleeseen intialais-ranskalaiseen misuun, Saraan. Tyttö oli vieläpä tyrmäävän kaunis ja seksikäs joten missä tahansa liikuimmekin hän veti puoleensa innokkaita sonneja kuin hunaja ampiaisia. Tämä oli siis jo ihan mainittava haitta! Toisaalta hän tunsi saaren varsin hyvin, joten liikkuminen paikasta toiseen kävi sujuvasti. Kävimme mm. Bob Marley mausoleumissa Nine Milesissa. Saavuimme paikalle sopivasti koska tuolloin siellä ei ollut ainuttakaan turistia. Näinollen saimme esittelykierroksen ihan privaatisti. Paikka on kyllä sinänsä varmasti käymisen arvoinen vaikka raadollinen kaupallisuus ja liukuhihnamainen rahastus suorastaan ampuu silmille. Bobin hautakammion syvä rauhallinen hiljaisuus ja suitsukkeiden tuoksu kuitenkin jättävät kävijöilleen seesteisen olotilan joka säilyy pitkään. Ollessamme lähdössä, portille kurvasi kaksi täyttä luksusbussia tuoden kamerakaulaisia ja ”No problem”-paitaisia jenkkituristeja Montego Baysta. Shorty katsoikin minuun ruskeilla silmillään ja sanoi pyörryttävän ihanalla ranskalaisella aksentilla:” We were so lucky!”

Shortyn kanssa kävimme vielä tulomatkalla Ocho Riosissa. Siellä on pieni maahanmuuttaneiden intialaisten keskittymä. He pitävät siellä mm. lukuisia intialaisia ravintoloita, joissa emme kuitenkaan tulleet käyneeksi. Tyydyimme syömään vain pienet ”lobster patteet” ja imemään pillillä muovipussista jäähileistä sokeroitua appelsiinimehua, ”bag juicea”

Toiset isot ghettotanssit pitettiin Waterhousessa, jonne taas ”Blazen” kanssa menimme ”Ranksin” toimiessa meidän oppaana ja passina. Tuona iltana levyjä pyörittivät jälleen Stone Love, Metro Media ja Rebel-T. Sisäänpääsy aidatulle alueelle oli jo kokemus sinänsä. Sisään otettiin kerrallaan aina pieni määrä porukkaa, joka hoputettiin sisään ahtaasta portista samalla tavalla miten nautoja ajetaan teurasautoon. Kun sitten tuli meidän vuoromme puskea sisään, sattui ruuhkassa ikävä temppu. Ravatessamme portista läpi, takanani rynninyt tyyppi astui kengänkannalleni sillä seurauksella että nahkainen tanssikenkäni luiskahti jalastani jääden portille tiiviin ihmismassan poljettavaksi. Jäätyäni ihmettelemään tilannetta, tulivat kaverini kyselemään minne oikein olin jäänyt. He eivät voineet muuta kuin purskahtaa nauruun kerrottuani tilanteen. Eihän siinä muuten olisi ollut mitään sen kummempaa mutta meidät sisään järkännyt mies sattui olemaan ”Don” Ian Mascon tuttuja. Vieläpä sukua. Arvokkaan tuntuinen herra. Juuri nyt en olisi halunnut saada pellen mainetta itselleni ja melkein samalla koko seurueelle. Hän tulikin kysymään mikä oli hätänä, johon minä jouduin kovaa pauhanneen musiikin takia huutamalla vastaamaan että: ”I lost my shoe” Hän joutui kysymään uudestaan, sillä ei ollut varma kuuliko oikein.”Unbilievable!” näin hänen päätään pyöritellen mumisevan. Hänen kanssaan me sitten etsimme taskulampun avulla väentungoksesta kadonnutta kenkääni. Kyllä oli saatanan nolo tilanne. Löytyihän se mono lopulta hienoon tomuun polkeutuneena. ”Here´s your shoe!” hän sanoi itsekin helpottuneena ojentaen kengän minulle. Tämän jälkeen oli kyllä turha enää esittää coolia badmania. Poltettuani pienet hermosavut pitkästä Rizzlasta, Stone Loven paukuttaessa tiukkaa settiä aloin pikkuhiljaa päästä mukaan meininkiin. Kiertäessäni alueella huomasin väkijoukon antavan tilaa jollekin henkilölle. Kyseessä oli Beenie Man joka oli saapunut paikalle parin kaverinsa kanssa. Beenien edessä oli kaksi koria Heinekeniä ja niiden päällä vielä pahvilaatikollinen Smirnoff Iceä. Niitä herra jakoi satunnaisesti ympärillä pyöriville ihmisille. Mies itse notkui rennosti Heineken vasemmassa ja muhkea spliffi oikeassa kädessä. Hehkun päästyä sammumaan hän alkoi kopeloida taskujaan muttei löytänyt tulentekovälinettä. Kyseltyään ympäril-lä olevilta misuilta tulta jota ei sitten löytynyt hän katsoi minuun päin nostaen samalla jointtia ylös pyynnöksi tuleen. Hetki sitten olin luovuttanut oman sytkärini jollekin typykälle, joten jouduin levittelemään käsiäni Beenien pyynnölle. Kylläpä oli taas kiusallinen tilanne! Liekkiä löytyi sitten lopulta tytöiltä jotka halusivat kuvata itsensä Beenie Manin kanssa. Loppuillasta artisti kiipesikin sitten pienelle huteran näköiselle stagelle ja säklätti muutaman kappaleen yleisön osoittaessa villisti suosiotaan. Oli kyllä hienoa olla paikalla tuolla yllätyskeikalla. Nämäkin bileet venähtivät sitten kukonlauluun mutta tätä vartenhan Jamaikalle tulee lähdettyä.

Monena päivänä loppureissustani kävelin paljon ympäri Kingstonia, varsinkin downtownissa joka kaikessa resuisuudessaan ja likaisuudessaan on silti niin kiehtova. Pyörin kalanhajuisilla toreilla, kaikenlaisissa kaupoissa ja pienissä baareissa haistellen ympäröivää elämää Yhtäkkiä minua tarttui hihasta nainen joka päivysti vihanneskojunsa vieressä. Hän pyysi minua sanomaan jonkin numeron. Heitin umpimähkään:”17” Samassa nainen kiljaisi riemusta ja tuuletti onnessaan! Hän näytti minulle ”Lucky Five” –pelikuponkiaan jonka ensimmäinen numero oli 17! Naisen mielestä tämä oli selvä enne ja hän uskoi kovasti voittavansa illan arvonnassa. Toivotin onnea ja jatkoin matkaani. Osoitteessa 17 North Parade sijaitsee legendaarinen Randy`s Record Mart. Katutasoa kerrosta ylempänä olevan levykaupan avoimista ikkunoista avautuu näkymä suoraan downtownin vilkkaaseen ytimeen ja tuuli puhaltaa lämmintä merellistä ilmaa suoraan sisälle. Paikan levyvalikoima on tätä nykyä varsin suppea ja vähensinkin niitä sieltä vielä entisestään. Myös vieressä sijaitsevassa Joe Gibbsin le-vytukussa kävin pälyilemässä. Myyjänä siellä oli puhelimeen itkevä nuori nainen. Hän selitti loputtomasti ystävälleen miehensä kataluutta. Otin mukaani monisteita levylistoista ja lähdin vähin äänin pois. Kävellessäni takaisin uptowniin pysähtyin myös Orange Streetin levykaupoissa, Techniquesilla ja Rockers Internationalilla haalien mukaani rapsuvaa vinyyliä, mm. Volcano-merkin seiskoja niin paljon kuin pystyin mukanani Suomeen kuljettamaan.




”There is music & girls like dirt and I am the Garbage Man”


Took off 25. February

Re: Garbage man Jamaikalla -03 (toinen erä)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

Big up... loistava stoori



EVER BLAZIN'

Re: Garbage man Jamaikalla -03 (toinen erä)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

Joo, luin sen uudestaan, ja tällä kertaa muistan laittaa respektit!!

Re: Garbage man Jamaikalla -03 (toinen erä)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

.



Muokattu 1 kertaa. Muokattu viimeksi .

Re: Garbage man Jamaikalla -03 (toinen erä)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

Easy, Scandal! Raportti on tulossa. Pitää saada kesäkiireet ensin alta pois jotta pääsee rauhassa kirjoittamaan. En halua julkaista juosten kustua tekstiä! Vaikkakin matkakertomusta kirjoittaessani juoksenkin kusella ahkerasti :-)

Re: Garbage man Jamaikalla -03 (toinen erä)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

WHAT'S GOOD GARBAGE MAN?!
parasta tarinaa! HAHA! enää en ihmettele viime lauantai-illan meininkiäkää...tai illan päätöstä. :DDD

Re: Garbage man Jamaikalla -03 (toinen erä)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

Big up, todellakin!
loistava matkaraportti!
Sai kyllä hyvät naurut välillä :)



iHerb referral code: ZAL895

Re: Garbage man Jamaikalla -03 (toinen erä)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

Joo oli kyllä todella mukavaa luettavaa. Enempi tämmösiä :)

Re: Garbage man Jamaikalla -03 (toinen erä)
Kirjoitti: ()
Päiväys:

Lainaus
Jonne H
Joo oli kyllä todella mukavaa luettavaa. Enempi tämmösiä :)

Brap, brap, brap!!! Todellakin, enemmän tällaista! Fi-reggaen nykymeno on aika bebasta. Respect, Mr. Clean a.k.a. Prügimees!

*****

[youtube.com]



This forum powered by Phorum.