| |
|
Matkakertomus Jamaikalta Tammikuussa 2005:
Jamaica 01/2005
by Riina
to 13-01-2005
Aikamoista hassakkaa ennen lahtoa. suomen sound clash dvd editoitu ja valmiina painoon, maaliskuun Tavastian fi-reggae bileiden valmistelut vaiheessa. Mut eikun matkaan. Helsinki-vantaalta Heathrowlle, sielta tubella Brixtoniin. Nina oli vastassa, ja treffattiin Olli Dublifter Bamboulassa, jamaikalaisessa ravintolassa. siella sainkin reissun ensimmaisen annoksen ackie and saltfishia (jamaikan national dish), ja kylla maistu hyvalle! Ninan ja Ollin kanssa menikin sitten aika myohaan Brixtonin klubeilla, ja paatin etta siella pitaa kayda useamminkin.
pe 14-01-2005 / London – Kingston – Ital Rest (Treasure Beach)
aamulla muutaman tunnin younien jalkeen gatwickille ja kingstonin lennolle. lennolla oli mukavaa porukkaa, enimmakseen jamaikalaisia ja muutama rebel saluteen matkaava turisti. kingstoniin saavuttiin klo 17. passin tarkastuksessa oli heti jamaikalaisen hidas tyyli, jonottaessa meni varmasti lahes tunti. siina odotellessa tekstailin garbage manin kanssa joka oli jarkannyt meille kyydin treasure beachin Ital Restiin kohtuuhinnalla (viralliset JUTA taksit olisi veloittaneet USD160 !?). Myohemmin sain kuulla etta Jubba (jonka tapasin Uppsala Reggae Festivaleilla, Bushmanin rumpali) oli ollut mua vastassa mutta olimme missanneet toisemme, enka osannut etsiakaan koska en ollut ehtinyt lukea Jubban meilia ennenkuin laksin Lontooseen. Harmi, kun toinen oli vaivautunut vuokseni vaikkei oltu tavattu kuin kerran ja meilailtu muutamaan otteeseen! Kuvastaa muuten hyvin perusjamaikalaista ystavallisyytta ja vieraanvaraisuutta! Olo tassa vaiheessa oli upea, ensimmainen hengenveto Jamaikan maaperalla taytti sydamen lammolla, tuntui silta kuin olisi vihdoinkin taas kotona (joo-o, silta se tuntui!) No, otin taksin ja tapasin Garbagen New Kingstonissa, josta jatkettiin Garbagen vuokrakampille, ja pienen saatamisen jalkeen oltiin matkalla lanteen. aurinko oli jo laskenut, lahdimme 7 aikaan illalla.Otimme uuden Mandevilleen vievan moottoritien joka oli mulle tays yllatys! Upouusi monikaistainen kissansilmilla varustettu moottoritie..jamaikalla!! No alkumatka taittui silla mukavasti, loppumatka olikin sitten yhta karjapolkua ylosalas vuoristossa, pilkkopimeassa. Kuskiltakin meinas usko loppua jossain vaiheessa, mutta perille paastiin kuitenkin, 11 aikaan illalla. Ital Restissa meita odotti Tommi, Saara, Tommi oli laittanut meille ruokaakin! Jah Mason oli myos kaymassa siella, istui pihalla kuuntelemassa rytmeja. Kavin moikkaamassa, koska tapasimme Helsingissa viitisen vuotta sitten, mutta ei tainnut Mason muistaa koska oli aika ujon tuntuinen :) Ital Rest vaikutti mukavalta, pihapiirissa on suurperheen kotien lisaksi kaksi kaislakattoista kaksikerroksista vierasmajaa joissa keittiot ja kylpyhuoneet, ei sahkoa. Kynttilanvalossa siis kotiuduin ja muutaman guinessin jalkeen nukuin sikeasti hyttysverkon alla.
la 15-01-2005
Rebel Salute paiva!Aamulla kun nain Ital Restin paivanvalossa ei voinut kuin ihailla. Piha on taynna hedelmapuita, kukkia ja erilaisia hyotykasveja. Paikkaa pitaa rastamies Frankie vaimonsa Jeannen kanssa, ja molemmat tykkaavat puuhastella kasvien kanssa, sen huomaa! Treasure Beachin karussa maastossa vehrea piha on kuin keidas. Aamiaisen (ackie and saltfish naturally) jalkeen lahdettiin Garbagen kanssa rannalle. Hurrikaani Ivan teki eniten tuhoja juuri taalla etelarannikolla, ja se nakyi rannalla. Ital Restin edustalla oli kuitenkin siivottu pieni poukama jossa oli hyva uida ja kiipeilla rantakallioille. 10-vuotias rastapoika Shaka piti meille seuraa. Iltapaivalla lahdettiin hyvissa ajoin ajelemaan Port Kaiseriin Rebel Saluteen (www.tonyrebel.com), meita oli me 5 suomalaista ja Ital Restin autokuski Inity. Niin, matkaan oli liittynyt myos suomalainen Tiina joka oli tavannut Tommin ja Saaran koneessa, ensimmaista kertaa Jamaikalla. Rebel Salutessa on no alcohol policy... pysahdyimme matkalla Junctionissa vaihtamassa rahaa ja ostamassa pullon Overproofia (jamaikalaista 60-prosenttista valkoista sokeriruokorommia) jonka jemmasin kameralaukkuun. Ei olis tarvinnut...matkalla parkkipaikalta festarialueelle(suuri aukio laaksossa vuorten keskella)koko tie oli taynna kauppiaita myymassa yhta sun toista: erilaisia juomia eika vahiten alkoholipitoisia, jelly coconuts, reggae rags, roots, peanuts, jerk fish...you name it! Festarialueella oli show pikkuhiljaa alkamassa, nyahbinghit oli saaneet jo lavan eteen yleisoa. Ruoka- ym myyntikojut ymparoivat aukiota, ja paivan sana oli ehdottomasti punakeltavihreat bannerit eli liput joita sai eri painatuksilla, leijonalla, artistin kuvalla jne hintaan 200JD eli vajaat 3e. Ma loysin Buju-bannerin ja olin sen onnellinen omistaja aamun sarastukseen asti jolloin se varastettiin. Muuta multa ei sitten onneks koko reissun aikana varastettukaan. Me mentiin ensimmaiseks syomaan kun ei niita sapuskoja voi vastustaa! Ma soin taas ackie and saltfishia, callaloo, rice and peas and festivals... vesi tulee kielelle kun ajatteleekin! Porukkaa valui paikalle ja nimettomammat artistit esiintyivat. Ensimmaiset kunnon forwardit sai Lutan Fyah. Taalla ei sitten juuri ollutkaan pilleja eika tulia, vaan bannereita heilutettiin vuoroin hitaasti, vuoroin raivokkaasti. Lahes jokaisella oli oma lippunsa, ja oli se upeen nakosta kun punakeltavihrea lippumeri liehui tunnelman ollessa katossa (kuva banners1). Ilotulitteet paukkuivat myos tiuhaan. Muita alkuillan esiintyjia oli mm. Marsha, Ras Shiloh, Sweet C ja Sister Carol. Salute kesti noin 15 tuntia, ilta 8sta aamu 11sta, kaikkia esiintyjia ja esiintymisjarjestysta en muista. Tassa niita jotka muistan:Jah Mason, Terry Linen, Ras Michael, Jimmy Cliff, Ras Michael, Mutabaruka, Tony Rebel, Johnny Clarke (GarbageManin huomio:silla oli samat vaatteet paalla kun Asylumissa esiintyessaan :-), Buju Banton (ah, vihdoinkin! ja kylla kannatti odottaa, olin aivan hurmiossa!), Assasin, I Wayne, Queen Ifrica (valitettavasti aani kaheena), Turbulence, Fantan Mojah, Chezidek,
Max Romeo, Anthony B, Richie Spice, Chuck Fenda, ja Luciano. Nuo suurinpiirtein esiintymisjarjestyksessa. Viimeiset noin 10 artistia saivat yleison aivan villiintymaan ja laulamaan mukana, vaikka Luciano nousikin lavalle vasta 9 jalkeen aamulla ja osa porukasta oli jo luovuttanut ja lahtenyt. Luciano aloitti Jah give I strenght to face another day, ja se sopi kylla tilanteeseen! Yksi syy tapahtuman aikataulun venahtamiseen oli Jimmy Cliffin 2,5 tunnin setti! Kaikki muut esiintyivat noin puoli tuntia, mutta Mr Cliffilla oli meno paalla. Taa tais olla sen ensimmainen esiintyminen Jamaikalla piiiitkaan aikaan, ja kansa kylla tykkas ja laulo kaikkien klassikoiden mukana koko sydamen kyllyydesta. Mulle ois kyl riittany lyhyempikin setti. Mulla oli pressiranneke ja pyorinkin suurimaan osan ajasta backstage tiloissa ja aivan lavan edessa ottamassa kuvia. Tapasin Tony Rebelinkin backstage, joka muisti mut hyvin vaikka tapasimme viimeksi noin 5 vuotta sitten Rebelin ja Jah Masonin suomen keikan yhteydessa. Vaihdoimme numeroita ja sovimme soittelevamme. Tapasimmekin myohemmin Kingstonissa ja sovimme erinaisista yhteistyoasioista, mm Rebel Salute DVDn jakelusta suomessa. Sovimme myos fi-reggae matkasta Saluteen ensi vuonna, ja Tony lupasi meille VIP passit vip/backstage/pressitiloihin, koko porukalle :-)
Su 16-01-2005 / Ital Rest
Aurinko paahtoi jo kuumasti kun valuimme Salutesta autolle. Ruuhka parkkipaikalta ja alueelta pois oli melkoinen, onneks matkalla myytiin kylmia juomia. Palattuamme Ital Restiin nukuin ensin koko iltapaivan, hetki hereilla ja sit taas nukkumaan. Tarkotus oli ollu menna illalla Jack Spratin jokasunnuntaiseen beach bbq:hin joissa piti olla kokko rannalla, mut kun ei jaksa niin ei jaksa.
Ma 17-01-2005 / Treasure Beach - Ochi
Aamulla klo 03.30 kun herasin oli varsin virkea olo, oli tullut nukuttua jetlagit ja Saluten aiheuttamat univelat kertaheitolla. Istuin kuistilla kynttilan valossa kuuntelemassa yon aania, olo oli autuas. Taisin hetkeks viela torkahtaa. Sit olikin aika jatkaa matkaa. Tassa vaiheessa fi-reggae crew hajaantui:GarbageMan lahti takaisin Kingstoniin josta oli lentamassa suomeen perjantaina, Tommi ja Saara lahti eri reittia pohjoisrannikolle, ja me lahdettiin Tiinan kanssa kohti Ochia. Paamaarana oli 'mun perhe' Portlandissa mutta sovimme viettavamme yon Ochissa.Treasure Beachista saimme ensin kyydin pick upin lavalla, josta vaihdoimme route taxiin Junctioniin. Junctionissa syotiin aamiaista, jerk fishia lisukkeineen, hintaan 160 JD (n.2e). Siita taas route taxilla Mandevilleen, ja nain jatkettiin route taxeilla ja busseilla (pakettiautoilla) Ochiin asti todella sutjakkaasti vaikka autoa joutuikin vaihtamaan valilla. Matkaan taisi menna yhteensa kolmisen tuntia, etapit maksoi noin 70 JD (vajaa euro) joten kalliiksikaan ei reissaaminen tullut. Ochissa kaytiin alkuillasta syomassa jossain vahan paremmassa paikassa meren aarella ihan vahingossa kun ei tunnettu viela paikkoja, se olikin ensimmainen ja viimeinen kerta kun olimme missaan enemman turisteille suunnatussa paikassa. No oli se ruoka ihan hyvaa mutta tuntui kalliilta muihin paikallisiin hintoihin verrattuna, ja paikan musiikkikin oli sellasta pehmo-reggaeta. Sielta sitten akkia kaupungille aidompaan tunnelmaan. Kadulla joutui hatistelemaan avuliaita nuoria miehia jotka kylla jattivat meidat rauhaan kun selvisi ettemme ole risteilyalus-turisteja emmeka tarvitse apua. Sadekuuro yllatti meidat ja menimme sita pidattelemaan James Avenuen kulmassa olevaan rommibaariin. Siella hampaaton juoppo esitti meille serenadeja, ja toisen kanssa keskusteltiin Bob Marleyn hautaamisesta Etiopiaan. Siihen James Avenuen ymparistoon meidan seuraavat paivat sitten keskittyivatkin. Seuraavaksi mentiin mukavaan ulkoilmabaariin jossa soi hyva musiikki. Sen ylakerrassa oli Ital keittio johon sovittiin lounas seuraavaks paivaks. Me oltaisiin oltu halukkaita tansseihin mutta maanantai-ilta on Ochissa aika hiljainen, ja koska seuraavana iltana Roof Clubilla oli talent night paatettiin jaada viela toiseks yoks Ochiin. James Avenuella tutustuttiin levykauppias Blacksiin joka oli tata varsin avuliasta (eli rasittavaa) sorttia. Siina Blacksin kojun liepeilla hengaili tyylikkaasti pukeutunut bobo dread joka osoittautuikin varsin hyvaksi kontaktiksi. Bongo Brown on ollut kiertueilla Jr Reidin kanssa ja omaa hyvan verkoston artistituttuja. Yksi mun missioista matkalla oli dubien leikkaaminen soundeille (mille soundeille ja mita dubeja jaakoon luonnollisesti mainitsematta), ja Bongon linkit auttoivat paljon. Sovimme tapaamisen seuraavalle paivalle ja lahdimme hotellille koska kaupungilla oli aika hiljaista, mutta...aivan hotellimme vieressa oli pieni kirkko, ja siella soi musiikki ja laulu, kasien taputus ja nauru...eli sinne! Kysyttiin ovella saako tulla sisaan ja tottakai saatiin. Siella oli kahden (tai useamman) kylan seurakuntien valinen syomis-ja juomiskilpailu :-) Tytot ja pojat veti vuorotellen naamaansa pullaa, limua yms ja omia kannustettiin aanekkaasti. Jamaikalaisethan rakastavat kilpailuja (tanssikilpailut, pukeutumiskilpailut, laulukilpailut jne), mut 11:sta maanantai-iltana syomiskilpailut kirkossa? Okei, kateltiin ja naurettiin mukana vahan aikaa ja sit nukkumaan. Taalla meilla oli ensimmaista kertaa kaapeli TV, josta loytyikin sitten kymmenisen kanavaa joilta tuli pelkkia reggae videoita...luksusta!!!
Ti 18-01-2005 / Ochi
Päivän ohjelma: Dunn’s River Falls, muutama tapaaminen ja illalla tanssit. Käytiin aaamiaisella paikallisten duunareitten ruokapaikassa, annokset oli mahtavia ja hnta naurettavan pieni. 160 JD (reilu 2 e) sai kupin teetä ja ison lautasellisen täynnä herkkuja. Tiina söi maissipuuroa joka tais maksaa 40 JD eli n.50 centiä. Oli hyvä syödä kunnolla sillä aioimme kävellä Dunn’s River Fallsien kaupallisen turistirysä-osuuden ohi ylemmäs vuorelle mistä joki virtaa alas putouksille. Kävelimme ensin tien vartta kaupungilta länteen, ohi risteilyalussataman ja turisteille suunnatun kauppakeskuksen, no comment. Paikalliset taksikuskit ihmetteli meidän aikomusta kävellä putouksille. Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen olimme jo kaupallisilla putouksilla (sisäänpääsymaksu ja hirveesti turisteja) josta läksimme kapuamaan ”karjapolkua” ylös vuorelle. Jossain vaiheessa meinas usko loppua kun oltiin kävelty kauan eikä veden ääntä kuulunut missään. Sitten tuli yksi nuori mies vastaan joka oli paikallisen metsänhoitoyhdistyksen (tai joku vastaava) työntekijä, joka saattoi meidät vielä vähän ylöspäin ja sieltä lukitun aidan yli oikealle, joelle vievälle, polulle. Sitä polkua sitten käveltiin siellä sademetsässä, ei ristinsielua missään...oli aika seikkailullinen olo, upeeta! N.20 minuutin kävelyn jälkeen tulimme aukiolle ja kuulimme veden äänen. Joella aukesi upeat näkymät, kirkas vesi virtasi viidakossa.. katso kuvat dunn’s river. Varsinaisia putouksia kuten alajuoksun massiiviset putoukset täällä ei ollut, pieniä portaita vain, mutta kokemus kahlata kylmässä ja puhtaassa vuoristojoessa yksin siellä viidakon keskellä oli upea! Teki jaloillekin hyvää pitkän kävelyn jälkeen! Kävellessämme takasin tielle päin näimme jo aika kaukaa yksinäisen rastamiehen alasti ja saippuaisena peseytymässä joen rannalla, joka ei ollut vielä huomannut meitä. Katselimme kohteliaasti toiseen suuntaan emmekä olleet huomaavinamme häntä ollenkaan.
Alajuoksulla meiltä pyydettiin naurettavia summia US dollareita kyydistä takaisin kaupunkiin (10USD! Olimme tottuneet maksamaan kymmenesosan tosta hinnasta. Muutenkin käytimme vain Jamaikan dollareita). Lähdimme taas kävelemään, mutta taksikuski poimi meidät sitten tieltä kyytiin sopuhintaan.
Söimme hyvän Ital Stewn yläkerran rastakeittiössä (ei voi puhua ravintolasta, paikassa ei ollut edes tuoleja muutamaa pölliä lukuunottamatta). Puolet nautinnosta oli kuitenkin katsella miesten puuhasteluja keittiössä jossa kaikki kasvikset olivat tuoreita ja esillä, kuin vastapoimittuina. Paikalla ei ollut muita turisteja ;-)
Bongo Brown oli jo säätänyt kaikennäköistä tapaamista artistien kanssa, ja menimmekin kadun toisella puolella sijaitsevalle Prezident Brownin studiolle. Siellä kuluikin loppuilta katsellessa ja kuunnellessa astistien ja engineerin työskentelyä. Paikalla roikkui enemmän ja vähemmän tunnettuja artisteja, mm. Prezident Brown, U Brown, Perfect (mun suosikki!! Hauska pieni bobo mies jolla iso ääni!), Chappa Jan jne. Kaikki olivat todella asiallisia ja mukavia, ja halukkaita dubien leikkaajia riitti enemmän kun tarpeeks ?
Tapasimme myös Sizzlan keyboardistin Bubbla:n (joka on ollut suomessakin keikalla 2003 Sizzlan ja Turbulencen kanssa), mukava nuori mies jonka tapasimme vielä myöhemmin Kingstonissakin.
Puolen yön aikaan oli hyvä aika mennä Roof Clubille. Nimi johtuu siitä että klubi on todella talon katolla. Siellä oli jo talent night täydessä vauhdissa, paikalliset entertainerit pistivät parastaan ja yleisö oli innolla mukana. Lavalla kävi laulajaa, dj:tä, koomikkoa, tanssijaa...ja edellisten sekoituksia. Ihan hauskaa muttei mitään järisyttävän yllättävän hyvää. Bongo Brownin ympärillä kävi kova hyörinä ja yleisökin rupesi vaatimaan Bongoa lavalle, mutta koska talent contest oli kesken ei Bongo halunnut keskeyttää sitä. Ilmeisesti ystävämme on kuitenkin jonkun sortin paikallinen stara Ochissa? Noh, voittajat saivat palkintonsa ja ilta alkoi olemaan lopussa. Tanssiminen jäi aika vähiin tälle illalle, ainoastaan kilpailun kierrosten välillä selektori soitteli ja ihmiset tanssivat.
Ke 19-01.2005 / Ochi – Long Bay
Aamupäivällä lähdettin taas Tiinan kanssa liikenteeseen, pohjoisrannikkoa itään Portlandiin. Route taxeilla ja busseilla matka meni taas sutjakkaasti ja edullisesti, perillä oltiin muutamassa tunnissa. Port Antoniossa törmättiin kadulla Tommiin ja Saaraan, ja mentiinkin myöhemmin samoille mestoille Long Bayhin ”Yahimba” bungaloweihin rannalle. Portissa kuitenkin kävin ensin moikkaamassa vanhaa tuttua ”Rock Bottom”ia joka tekee ja myy puuveistoksia marketilla.
Long Bay on upean pitkä ja leveä hiekkaranta noin vartti Portista itään. Yahimban bungalowit olivat juuri sellaisia joissa joskus olen unelmoinut saavani majoittua:
***Tässä vaiheessa voisin hieman kommentoida fiiliksiä takaisin suomessa olemisesta, kun on reilu viikko mennyt. Ikävä saarelle on kova, mutta hepottaa kun on paljon kuvia ja musiikkituomisia. Live radion ja tv:n katseleminen ja kuunteleminen netin välityksellä lyhentää välimatkaa kummasti ( www.iriefm.net ((maksullinen)) ja www.reggaesun.com ). Seuraavien matkojen suunnittelu on jo alkanut!***
Ruohokattoiset, puna-kelta-vihreällä maalatut ja sisustetut mökit, hyttysverkko sängyn yllä, simpukoilla koristeltu kylpyhuone, kuisti merelle ( www.yahimba.com ). Aivan Yahimban vieressä on Cool Runnings baari, ruohokattoinen ulkoilmabaari josta saa juomia ja ruokaa. Aamuisin ovelle tuodaan kalabashillinen paloiteltuja tuoreita hedelmiä...
Illalla tansseihin!
To 20-01-2005
Aamulla kuulimme uutiset jamaikan kuuluisimman tanssijan Bogle:n murhasta joka oli tapahtunut Kingstonissa yöllä 2n aikoihin. Bogle oli ammuttu huoltoaseman pihalla. Lisää tästä mm. http://www.reggae24.com/artman/publish/article_48.shtml.
Tänään oli vihdoinkin aika lähteä ”mun perheen” luokse! Kyseessä on perhe jonka luona asuin useamman kuukauden ollessani Jamaikalla edellisellä kerralla. Silloin meitä oli 10 ihmistä yhdessä pienessä mökissä vuorilla, ei sähköä eikä vettä, mutta mukavaa! Nyt olin puhelimessa kuullut että sähköt ja vesiputki on, mutta muista muutoksista en tiennyt. Sobah:it asuvat vuorella Long Roadilta ylös, reilun vartin taksimatkan päässä Long Baystä itään. Vuorelle johtava tie oli asfaltoitu, ja muutenkin tie ja maisema oli vähän muuttunut, mutta löysin kuitenkin perille talolle asti, mutta taloa en kuitenkaan tunnistanut, se oli kasvanut! Onneksi ihmiset olivat tutun näköisiä... oli uskomattoman hienoa nähdä taas!! Miss Bev oli harmaantunut, lapset kasvaneet teineiksi, ja perheessä oli myös uusia tulokkaita: Bevin lapsenlapset Tajaye, Brandon ja iki-ihana Jada 6kk. Muuten kaikki tuntui olevan ennallaan, tunsin oloni oitis kotoisaksi. Taloa oli tosiaan laajennettu kahdella huoneella sekä talon etuosaan rakennetulla ”kaupalla”. Uutta olivat myös kännykät, juokseva vesi ja kaasuhella. Ulkohuussi oli vielä toistaiseksi käytössä mutta sisäkylppärin rakentaminen oli jo suunnitteilla. Pihaa ympäröivät yhä ihanat hedelmäpuut ja pensaat.. Käden ulottuvilla kasvaa mangoja, ackee, greippejä, luumuja, breadfruit, noonie, piparminttua jne. Vaihdoimme kuulumisia ja söimme illallista. Paljon puhutti myös edellisenä yönä tapahtunut kuuluisan tanssijan Bogle:n ampuminen. Illalla lähdin takaisin Yahimbaan, jossa olin sopinut vielä 2 yöpymistä. Huomenna perjantaina on mun synttärit ja huhu sanoo Stone Love:n soittavan Long Bayn lähellä tansseissa.
Pe 21-01-2005
Aamupäivä meni rannalla uidessa. Long Bayssä on aika isoja aaltoja ja siellä pitää kuulemma olla varovainen ettei virta vie. Hauskaa se aalloissa pomppiminen on jokatapauksessa! Päivällä mentiin Bongon kanssa Portin marketille ruokaostoksille ja siitähän tuli oikee show. Bongo on aika edustavan näkönen asuihinsa sopivien turbaaniensa kanssa, ja ensimmäiseks ku astuttiin autosta ulos joku huutaa parvekkeelta ”Kalanji!” ja kaikkien huomio kiinnittyy Bongoon. Sille huudeltiin, jaeltiin respectejä, ja ympäriltä kuului ”A Fiyahman dat!” yms. Oli erikoinen tilanne! Mua ei huomioitu ollenkaan paitsi muutamat antoi respectit vielä ”Empress”illekin...! :-D En vieläkään oikeen tiedä luultiinko sitä ihan oikeasti Sizzlaksi tai Capletoniksi... siltä se vaikutti mut toisaalta kyllähän niiden luulisi naamat tunnistavan? Noh, olipahan hauska kokemus.
Marketilta ostettiin bell peppas, irish potatoes, yam, callaloo, valkosipulia, kaalia, salaattia, tomaatteja, plantain, vaippoja Jadalle jne. Lähdettiin route taxilla taas vuorille. Matkalla nähtiin kylttejä sen iltasista bileistä, joissa ei siis ollutkaan Stone Love soittamassa, vaan Love Stone!! Jep jep. Iltapäivä ja ilta meni taas mukavasti perheen kanssa. Siellä harvoin tapahtuu mitään kovin erikoista, mutta tylsää ei ole hetkeäkään. Pikku puuhaa riittää koko ajan lasten, eläinten, ruoanlaiton yms kanssa, ja silloin kun ei ole muuta puuhaa niin istutaan jutustelemassa, reasoning. Marvey letitti mun hiukset cornrow-leteille. Uusimmat big tunes soivat koko ajan Tashan ”sound systemistä”, paikalle voi suunnistaa jo kaukaa soundin perusteella! Paitsi sillon kun Jada nukkuu ?
Myöhään illalla lähdettiin takaisin Long Bayhin. Kävellessämme vuorelta alas tielle ohitimme talon jossa oli ruumiin valvojaiset. Mä luulin sitä ensin baariksi. Musiikki soi, piha oli täynnä domino-pöytiä ja porukkaa oli kun pipoo. Sandy, Niecy ja Tiina oli hengailleet siellä saatettuaan meidät tielle. Jamaikalla on tapana bilettää joka ilta hautajaisiin asti. Minäkin olin Kingstonissa valvojaisissa, siitä lisää myöhemmin.
Tässä yhteydessä voisin kertoa Rickystä, Sobahin perheen pojasta, joka kuoli 2 vuotta sitten Lontoossa luusyöpään noin 30-vuotiaana. Ricky on nyt haudattuna takapihalle, n. 15 metriä talosta. Paikalle on rakennettu aika upean näköinen valkoinen ”hautakivi”, joka on koko haudan kokoinen. Haudalla on aina kukkia. Rickystä puhutaan edelleen joka päivä. Ricky oli todella monitaitoinen, fiksu, komea designer/ompelija ja sound bwoy, piti Lontoossa Apache Force soundia. Nyt Rickyn pikkuveli Bugu pitää sitä, kunnes Rickyn poika Rajiv (nyt 16v) on tarpeeksi vanha jatkamaan. Ihailin kuinka Jamaikalla suhtaudutaan kuolemaan.. ei niinkään surien omaa ikävää, vaan arvostamalla sitä elämää jonka vainaja ehti elää. Sekä Rickystä, ja myöhemmin Kingstonissa Boglesta, puhuttiin rakastavasti ja kunnioittavasti, iloisesti.
Yö sujui rannalla bungalowin kuistilla Tommin, Saaran, Bongon ja Rolandin kanssa Guinessin ja Appletonin parissa, reasoning. Niin joo, ganja! Mä en itse polta, mutta yrtin makea tuoksu kyllä kuuluu olennaisesti muistoihin. Sitä saa lähes mistä vaan, ei maksa juuri mitään, ja sitä poltellaan pitkin päivää. Se kuuluu luonnollisena osana elämään eikä siitä juuri puhuta, tupakointia sen sijaan pidetään haitallisena. 50 JAD:illa (n.60 centtiä) saa pussillisen josta käärii kolmisen kunnon spliffiä. Spliffiä ei juuri jaeta muiden kanssa vaan jokaisella on omansa, jonka ehkä annetaan välillä sammua ja sytytetään taas hetken kuluttua uudestaan. Ja on kuulema parasta laatua ? Ei jaksettu lähteä Love Stonea kuulemaan...Ei silti etteikö nämä paikallisetkin soundit ihan hyviä olisi.
La 22-01-2005
Auringonnousu Long Bayssä on upea (kuva sunrise). Auringonnousun jälkeen (klo 6.30) vähän unta, ja sitten kamat kasaan ja vuorille. Taksia odotellessa ostettiin kalastajapojalta nipullinen juuri saatua parrot fishiä (pienehköjä valkolihaisia kaloja, erityisen hyviä jerk:inä), nam! Vuorelle käveltäessä Sandy, Niecy ja Tiina tulivat vastaan, olivat juuri lähdössä Reach Falls:eille, lähellä oleville putouksille. Oon käynyt siellä useasti, upea paikka jossa yleensä hiljaista, muutamaa taiteitaan kaupustelevaa rastaa lukuunottamatta. Tytöt toivatkin reissultaan tuliaisiksi jelly coconuts (kookospähkinöitä joista ensin juodaan coconut wata, ja sen jälkeen kaavitaan kuorenpalasella sisältä pehmeä valkoinen jelly) ja oksallisen pikkubanaaneja. Päivä meni Jadan kanssa hössöttäessä ja yardilla hengatessa. Uutisissa Beenie lupaa huomattavan summan rahaa Boglen murhaajien tiedoista. Aikasin nukkumaan.
Su 23-01-2005
Aikanen herätys, kukko alkaa kiekumaan pihalla auringon noustessa 6.30. Sandy ja Tiina lähdössä Long Bayhin kirkkoon. Keitetään aamuteet, Sandy lakkaa omat, mun ja parin muun varpaankynnet, vaatteita silitetään...parhaimmat päälle kirkkoon. Mä lähden Bongon kanssa rannalle, ja sieltä taas ylös vuorille Paquee Riverille, aikamoinen patikointi taas sademetsän keskellä. Joki on upea, kallionkoloista virtaa kylmää kirkasta vettä valkoiseen kivipohjaiseen suvantoon. Pikkuiset ”ganga” kalat näykkivät varpaita, muuten täydellistä. Tuntuu siltä kuin vesi puhdistaisi myös sielua. Olo on raikas ja seesteinen vedestä noustua. Istuskeltiin pitkään siinä rannalla vielä, ihan hiljaa, spliffin hitaasti palaessa. Hienoja hetkiä.
Yardilla oli säpinää kun lapset oli kotona (siis ei koulussa) ja perheen 3. tytär Terry perheineen tuli käymään Kingstonista. Syötiin taas hyvin, parrot fish, dumplins, pop chow, callalloo, yam. Täällä syödään vain kahdesti päivässä, aamupäivällä aamiainen, esim ackee and saltfishiä ja roasted breadfruit, ja illallinen kuuden aikaan. Nälkä on jo kova ennen illallista mutta hyvin noilla kahdella aterialla pärjää kuitenkin.. välissä voi syödä hedelmiä. Aamupäivällä Bev ei ollut kotona ja meille kerrottiin Bevin lähteneen Morant Bayhin ”fi buy chicken”. No me ajateltiin että Bev ostaa kananlihaa, mutta tulikin takaisin pahvilaatikollisen ”pääsiäistipuja” kanssa. 34 tipua ruokineen (2 isoa pussia chick feed) oli maksanut 3000 JAD (noin 40e). Niitä kasvatetaan 6 viikkoa, ja sitten...syödään :-/ No onneks mä en ollut siellä enää sillon...
Illalla oli taas tanssit läheisessä Hector’s Riverissä, Under the Rock-nimisessä paikassa. Paikka on upea (kuvat rock, otettu seuraavana päivänä päivänvalossa)! Tansseista on todella vaikea kirjoittaa kun se on sellasta fiilistelyä. No jotain faktoja voi tietenkin listata. Ihan kaikissa tansseissa on sellaset hillittömät kaiutinrakennelmat (miksiköhän en niistä tullut ottaneeksi kuvia?), jokaisessa vähintään 8 kaiutinta, rakennelman koko on ehkä n.3*4m, ja niitä on ainakin kaksi, usein useampi. Eli soundit on tuhdit. No tässä jonkun muun ottama kuva.
Sound Systemit soittaa alkuillasta rootsimpaa kamaa, siirtyy siitä uuteen cultural tyyliin ja loppuillasta paukuttaa dancehallia (pienin variaatioin). Selektori/mc nostattaa tunnelmaa huutelemalla mikkiin ja jakelee tanssiohjeita tanssijoille. Tansseissa on usein poikaporukka jotka tanssivat uusimpia tansseja, sitä on hauska katsella ja ottaa mallia. Muut tanssivat yksin tai pariskunnittain. Isojen biisien soidessa ihmiset laulavat mukana ja antavat forwardeja.
Tansseissa on myytävänä ruokaa ja tietenkin juomaa. Täällä söin jerk fishiä, eli parrot fish jerk saucen, tomaatin, pepperin ja sipulin kanssa käärittynä folioon, muhinut hitaasti pimentopuun päällä pienellä liekillä tynnyristä tehdyssä grillissä... suussasulavaa, ja maksaa 100 JAD (1,25e).
Tanssit on useimmiten ulkona tähtitaivaan alla. Tämä Under the Rock oli sellanen kallionseinämään rakennettu monitasoinen rakennelma, tanssit siellä alatasolla vedenrajassa. Baari ja ”keitttiö” olivat siellä kallion alla ja tanssilattiat siinä alatasanteella. Paikka oli pimeässä vielä hienomman näköinen kun lahtea ympäröivät luolat oli valaistu värillisillä hehkulampuilla. Bassojen on täytynyt kuulua kilometrien päähän... mahtava fiilis...
Maanantai 24-01-2005
Oleskelua yardilla, Jadan kanssa puuhastelua ja pyykin pesua, käsin tottakai. Bev oli kiitollinen avusta Jadan kanssa, onhan hän jo kasvattanut omat 5 lasta, 2 lapsenlasta ja nyt hoitaa Jadaa pitkät päivät Tashan ollessa töissä. Iltapäivällä pelattiin dominoa, otin kuvankin (dominoes) kun pelaajat olivat kaikki niin erilaisia mutta kuitenkin niin samanlaisia: jamaikalainen teini koulupuvussana, bobo dread turbaanissaan, 8-vuotias pikkupoika ja suomalainen matkailija.. kaikki tuiman keskittyneinä peliinsä ?
Tiistai 25-01-2005
Aika lähteä Kingstoniin, ja vain viikko jäljellä ennen kotiinlähtöä joka tuntui todella vieraalta ajatukselta! Tutun taksikuskin kyydissä itään Morant Bayhin, siellä vaihto route taxiin jolla suoraan Kingstoniin. Matka kesti pari-kolme tuntia, päivä oli kuuma, maisemat hienoja. Matkalla soitin Kingstonin hotelliin ja sain varattua huoneen ”local price” (turisteille ja paikallisille on eri hinnat samoista huoneista). Valinta osoittautui hyväksi, Sandhurst Hotel uptown Kingstonissa oli oikein mukava ja rauhallisella paikalla. Siellä tuli asuttua viikko joten pienet mukavuudet kuten lämmin vesi, kaapeli TV ja uima-allas olivat plussaa. Hotellilta sai myös ruokaa ja juomia, ja huoneet olivat isoja ja puhtaita. Parasta oli ehkä kuitenkin mahtava näköala Blue Mountainseille. Tämä lysti maksoi 13000 JAD/viikko/2 hengen huone, eli 166 euroa. Mä lähdin saman tien Half Way Tree:hin vaihtamaan matkashekkejä, ja siellä Western Unionissa jonottaessa tuli ainoan kerran reissun aikana vähän huono olo.. päässä pyöri ja pelkäsin pyörtyväni. Tajusin istuneeni kuumassa autossa enkä ollut juonut koko päivänä aamuteen jälkeen mitään, eli nestehukka ilmeisesti. Parin tuoremehupurkillisen jälkeen olo parani taas.
Sitten olikin aika ruveta ”hommiin”. Olin jo etukäteen puhelimitse sopinut tapaamiset Tony Rebelin ja Bubblan kanssa. Bubblan kyydissä lähdimme Half Way Treeltä Judgement Yard:iin, Sizzlan mestoille. Sizzla olikin lähtenyt kotiin syömään (asuu muuten nykyään uptown, meidän hotellin lähellä). Bubbla vei mut hotellille, mulla oli vielä vähän heikko olo, ja lähti takaisin Judgement Yardille (arvatkaa harmittaaako mua in retrospect etten ollu siellä mukana...). Tommi oli tulossa kaupunkiin vasta torstaina joten sovin Rebelin kanssa tapaamisen torstaiksi. Hoitelin nestehukkaani, ja pikkuhiljaa valmistauduttiin lähtemään Asylumin Ladies Night:iin. Bubbla haki meidät puolen yön aikaan. Sizzlan kanssa kiertäminen ja studiotyöskentely on kannattanut sen verran että nuorella miehellä on aika hieno auto, jolle osoitettiinkin heti parkkipaikka ihan Asylumin edestä. Macka Diamond tuli mestoille samaan aikaan, mentiin sisään peräkanaa. Klubi oli jo aika täynnä, ja whining contest oli täydessä vauhdissa. Lavalla oli muodokkaita mimmejä takapuoli yleisöön päin pistämässä parastaan. Muutamien kilpailujen jälkeen alkoi jugglaus ja tanssiminen. Täälläkin oli muutama tanssijaporukka, mutta tanssilattia oli kyllä ihan täysi muutenkin. Suosituimmat tanssit tuntui olevan Sessami Street ja Chaka Chaka. Tiinan kanssa todettiin että porukkaa oli kyllä niin laidasta laitaan, langanlaihasta mumpy-sizeiin, oranssista vihreään tukkaan, hipistä verkkareiden kautta blingiin. No hyvä niin, kaikilla oli kuitenkin hauskaa!
Keskiviikko 26-01-2005
Säätö-päivä. Tänään oli tarkotus mennä Jr Reidin studiolle, ja Chezidekiä odoteltiin myös saapuvaksi. Bubbla oli lähdössä Montego Bayn Jazz-festareille keikalle, tuli kuitenkin moikkamaan hotellille ennen lähtöänsä. Soittelin myös Chuck Fendan kanssa mutta meilläkin tuntui menevän aikataulut ristiin. Päivä meni sitten ihan iisisti, tapaamiset peruttiin tai siirrettiin. Tiinan kanssa käytiin vähän shoppaamassa bile-vaatetta ja uitiin hotellilla. Illalla ois ollu Weddy Weddy ja Passa Passa, mutta ihan kaikki neuvoi meitä olemaan menemättä tasan viikko sitten tapahtuneen Bogle:n murhan vuoksi... epäilivät että siellä olisi levotonta. Ei sitten menty, joka nyt jälkikäteen vähän harmittaa kun ei siellä mitään ollut tapahtunut.
Tässä vähän hintoja (löyty supermarketin kuitti laukusta):
Guinness 6-pack $406 =5,2e
Wata 1,5l 48 =0,6e
Appleton Rum 750ml 500 =6,5e
Craven A tupakka 165 =2,1e
Baba Roots 92 =1,2e
Hot peppa sauce 21 =0,27e
Mountain Peak coffee 152 =2e
Pepsi 590ml 27 =0,35e
Spiced bun 112g 23 =0,30e
Torstai 27-01-2005
Saimme lämpimän vastaanoton Tony Rebelin Flamesin toimistolla. Rebel muisteli hyvällä vuosien takaista Suomen visiittiään, ja juttelimme niitä näitä, myös erilaisista yhteistyömahdollisuuksista. Flamesin tiloihin rakennetaan parasta aikaa studiota, joten aikamme hengailtuamme läksimme Rebelin kyydissä toiselle ”independent” studiolle. Queen Ifrica joka asuu Flamesiä vastapäätä tuli mukaan. Oli ilo tavata Ifrica, siinä vasta sympaattinen pieni nainen, jolla iso ääni! Studiolla hengaili tietysti lauma kundeja, joista ehkä äänekkäin oli Macka Beard. Mackan kanssa lähdin ostamaan juomia kadulta, ja siinä 5 minuutissa se kerkes heittämään pari biisiä, antamaan puhelinnumeronsa, jakelemaan kohteliaisuuksia ja kyselemään oonko varattu ja luvata oman demo cd:nsä. Huh. Studiolla oli hienoa taas katsella ja kuunnella engineerin ja artistien työskentelyä. Varsinkin engineerit ovat niin ammattitaitoista porukkaa ettei voi kuin ihailla. Itse miksaamisestahan mä en tiedä mitään, mutta jo se tieto ja nopeus ja tyylikkyys jolla rytmit löytyvät ja voiceaukset äänitetään ja miksataan ja pistetään purkkiin on todella ihailtavaa. Paikalla kävi myös Pad Anthony. Ilta oli jo pimennyt kun astuimme ulos, time flies when you’re having fun. Hengailtiin siinä studion ulkopuolella vielä jonkin aikaa kun otin kuvia (jamaikalaiset poseeraavat erittäin mielellään!), katso studiocrew3. Rebel vei meidät hotellille, juttelimme ensi vuoden Salutesta matkalla. Rebel lupasi fi-reggaeläisille VIP-passit Saluteen ja visiitin Flamesille Kingstonissa!
Istuttiin kuistilla iltaa ja juteltiin Jubban, joka tuli käymään, ja erään vanhemman californialaisen pötköpään kanssa joka oli tullut Kingstoniin ”chess tournament”iin... kunnes oli aika lähteä Asylumin Stone Love Timeless Thursdays:iin. Jubba heitti meidät New Kingstoniin, Asylumin edessä oli yllättävän hiljaista, ei jonoa. Hiljaista oli sisälläkin, tai siis ei hiljaista mutta vähän ihmisiä.
Bommitommin insertti:
” Stone Love soitti klassikkosoundia rauhalliseen tahtiin, tosin väliin saatiin sama nopeavaihtoinen Bob Marley-setti, jonka pojat soittivat myöhemmin illalla toisissa kemuissa..
Meno oli kyllä todella hiljasta, nuorehko artistikundi tosin tuli tosin nykimään hihasta. Sama kaveri oli ollut aiemmin illalla studiolla, ja kertoi että Stone Love soitti hänen spessuaan tiheään. En kuollaksenikaan muista kundin nimeä, johonkin sen kyllä kirjoitin Meikän nimimuisti ei kyllä kovasta treenauksesta huolimatta ollut läheskään yhtä hyvä kuin tapaamieni jamaikalaisten..
Esimerkkinä tapaus Portista edelliseltä viikolta kun yritin saada myöhään yöllä reittitaksia keskellä viikkoa Portin itäpuolelle. Huoltoasemalla ei näkynyt minkäänlaista elämää ja joku vedättäjätaksikuski yritti tarjota jotain 500 JAD:in (n 6 euroa) ylihintaista kyytiä. Ajattelin että kattelen ensin vähän ympärilleni. Samassa huoltoaseman ovesta astui ulos kaveri, jonka kanssa olin jutellut ehkä 15 sekuntia viikon alkupuolella, huikkasi ovesta "Tommi! Where yu headin? Long Bay?" Kaveri muisti missä asuin ja huikkasi taas kaverilleen joka kävi heittämässä pick-upillaan perille 100
JADilla, oltiinhan kavereita .. Nolotti aika lailla etten muistanut huoltoasemakaverin nimeä. ”
Riina: Kysyin vieressä seisovalta mukavan näköiseltä nuorelta kaverilta soittaako Stone Love mahdollisesti muuallakin tänään, ja onneks kysyin! Metromedia ja Stone Love olivat Bogle:n ”nine nights”issa (yhdeksäs yö kuolemasta, ruuminvalvojaiset) Boglen kotikadulla. Stone Loven Diamondiksi paljastunut kundi kysyi tunnenko Scandal Bagia ja Garbage Mania Suomesta, ja lähetti terveisiä! Diamond ei olisi suositellut meidän menevän sinne, mutta lähdettiin kuitenkin.
Bommitommi: ” Lähdimme ajelemaan Knutsford Boulevardilta taksilla, ja saimmekin ajella jonkin aikaa ennenkuin pääsimme mestoille. Saavuimme pimeiden katujen jälkeen tukitulle kadunpätkälle, ensimmäisenä vastassa oli jerk- juoma- yms. kojuja ja sitten hillitön poliisirykmentti erilaisten aseittensa kanssa.
M16-varustuksen lisäksi poliiseilla oli pumppuhaulikoita ja joissain autoissa ihan telineellä oleva pieni konekivääri jolla tähtäiltiin ohikulkijoita, noin kaiken varalta.
Poliisit ohitettuamme tunnelma olikin ihan toisenlainen.
Pientä katua reunustivat asuintalot molemmin puolin. Selkeimpinä maamerkkeinä olivat Boglen maalatun seinän lisäksi Stone Loven vaikuttavat kaiutintornit (2 molemmilla puolin katua, 8 x 18" ja 8 kertaa jonkin sortin pilli, en muista tarkemmin) joista pauhasi paraikaa Metromedian aloittelusetti. Kello oli ehkä yhden tai puol kahden luokkaa yöllä ja bileet olivat selkeästi vasta aluillaan. Ihmiset hengailivat kadulla omien kaveriensa kanssa, jotkut varovasti tanssahdellen. Pikkuhiljaa Metromedia pääsi vauhtiin DropLeaf-, HardTimes- jne rootshittiputkella, ihmiset rupesivat aika ex tempore laulamaan kaikki täydellä kurkullaan kun I Wayne, TOK, Sizzla ja muut pärähtivät kaiuttimista.. Hienoja pleittejäkin kuultiin, Fanton Mojah, I Wayne ja Bascom X ainakin kuulostivat vannoakseni paremmalta dubina Metromedian soittamana kuin regulaarina..
Kävimme ostamassa olutta & muuta juotavaa Boglen pihalla olevasta
hökkelistä, josta juomaa myytiin aikamoiseen tahtiin. Kauheassa flänässä kukaan ei kuitenkaan illan muuttuessa aamuksikaan vaikuttanut olevan. Itse asiassa ihmiset täällä olivat kaikki todella ystävällisiä ja sosiaalisella tuulella. Boglen perheenjäsenet tarjosivat kaikille kanakeittoa, Riina&Tiina taisivat keittoa maistaa.
Stone Love jatkoi uusien hittien luukuttamisella mikä muuttui melko
nopeaan melko jiggy-weddy-chaka-military tyyppiseksi luukuttamiseksi (pakollisen marleypotpurin jälkeen). Ihmiset tanssivat huolella ja pitkään. Katu oli aika täynnä jengiä, näkyvimpänä BlackRoseCrewn tanssijat, pukeutuneina mustiin kledjuihin ja erikoispiikkirannejutskiin kuten Bogle kuvassa:
Bogle
Tanssimuuvien lisäksi nähtiin erikois-käytännön teatteriesityksiä kun
autot yrittivät päästä aamulla läpi kadunpätkältä. Pari tanssijaa rupesi
naulaamaan kuviteltua laudanpätkää road blockiksi auton esteeksi, taisivat
muka heittää henkensäkin jossain vaiheessa auton alle. Tööttäily ja
varashälyttimien sointi onneksi sopii jamaikalaiseen sound systeemiin
joten tunnelma ei häiriintynyt. Vasta kun bileisiin saapunut Diamond
kommentoi mikkiin että auton voisi päästää (ehkä 10 minuuttia siinä
keskellä tanssijoita jumitettuaan) ihmiset väistivät ja matka sai jatkua.
Välillä poliisit ajoivat kadun läpi, kaikista ikkunoista sojotti piiput valmiina kohti ihmisiä. Mitään ongelmia paikalla ei kuitenkaan ollut.
Bileet jatkuivat aikaiseen aamuun, soundi jäi soimaan vielä ihmisten
kadottua joskus aamukuuden tienoillakin luukuttaen suosikkijenkkihittejä.”
Riina jatkaa:
Tommi sai ton kuullostamaan hurjalta. Mut kyl se noin oli, mä en vaan oikeen kiinnittänyt huomiota niihin poliiseihin ja aseisiin.. minusta siellä vallitsi vallan sydämellinen ilmapiiri, se oli jotenkin konkreettistakin: kaverilta loppui ganja, ja kun katselin ympärilleni ja näin kundin käärivän spliffiä kävin kysymässä mistä sitä täällä sais. Kundi kaivoi taskusta pussin ja antoi mulle. Tarjosin seteliä, jolloin kundi antoi mulle toisen pussillisen. Eikä vieläkään ottanut rahaa vastaan. Ei auttanut kun kiittää ja jatkaa matkaa. Myöhemmin kävin lykkäämässä kundille Guinnessin käteen kiitokseksi, se sentään kelpasi. Pihalla juttelin Boglen serkun kanssa joka kertoi hautjaissuunnitelmista ym, todella mukava tyttö joka kuten muutkin täällä suhtautui meihin todella ystävällisesti. Mun illan kohokohta tais olla kun Black Roses Crewn tanssijat haki mua tanssimaan, ja Stone Love huuteli mulle tanssiohjeita. En tiedä miltä se näytti mutta hienolta se tuntui! Loppuillasta tai –aamusta kun teimme lähtöä kysyin joltain Stone Love-pojalta mistä saisimme taksin. Poika astui kadulle, luulin että vain osoittamaan mistä päin taksin saa, mutta hän lähtikin saattamaan meitä ja hommasi meille taksin. Mun käsilaukku roikkui aidalla selektorien vieressä, ja siinä kun menin kadulle katsomaan mistä päin se taksi lähtisi niin joku jo toi mulle mun laukkua. Oli sellanen olo että meistä pidettiin hyvää huolta, ja sellainen kyllä lämmittää. Meidät myös kutsuttiin käymään Stone Love Headquartersilla.
Aamulla hotellilla oli todella vaikeeta saada unen päästä kiinni kun oli jotenkin niin täpinöissä kaikesta mukavasta tapahtuneesta...istuttiinkin kuistilla vielä auringonnousun jälkeenkin fiilistelemässä.
Perjantai 28-01-2005
Tänään oli Tiinan kotiinlähtöpäivä. Ajatus kylmästä Suomesta tuntui todella vieraalta. Tiina halusi tehdä tuliaisostoksia ja me levyostoksia eli lähdettiin Half Way Treelle. Aquarius levykauppa on lähestulkoon paratiisi meikäläisille. Mulla alkoi olla rahat aika finaalissa mutta sain sieltä sentään pienen laatikollisen sinkkuja mukaani, valinta oli vaikeeta...otin sitten niitä sen ajan big tunes. Levyjen osto toimii samanlailla kun viimeksikin siellä ollessani: myyjä/selektori pyörittää sinkkuja kahdella levarilla, ja toivottavaa olisi että mahdollisimman pian ostaja antaa signaalin, sormi pystyssä jos ottaa sen, kämmen jos ei ota. Sinkkuja pyöritellään rytmeittäin tai artisteittain, ja niitä on paljon!! Lähtiessä kysyin vielä julisteita (niitä oli kaupan ikkunassa ja seinillä) ja sainkin mukaan ison käärön hienoja promo-julisteita mm. Sizzlalta ja Fantan Mojahilta.
Illalla olisi ollut Spectrum, iso dancehall stage show. Alkuillasta satoi vettä ja väsymyskin painoi päälle edellisyön hillumisen jälkeen, joten Spectrum jäi tällä kertaa valitettavasti väliin...
Lauantai 29-01-2005
Puhelin soi hotellihuoneessa. Hello. ”Hello Miss Riina, it’s the reception. Are you expecting a Mr Fenda?”. Piti vähän aikaa kelata et kuka.. sit rupes naurattaa, ai Mr Chuck Fenda! Fenda oli soittanut mulle aikasemmin et laita telkkari kanavalle 7, there’s a special on me! Oltiin sillon just kaupassa mut näin ohjelmasta lopun kun päästiin hotellille. Sovittiin et se tulee myöhemmin hakemaan.
Menin aulaan vastaan, Fenda halasi kuin vanhaa tuttua vaikka oltiinkin tavattu vain kerran aiemmin Uppsalassa. Mukana oli Snagga Puss, sympaattinen sarjakuvahahmoihin ihastunut veteraanilaulaja. Snaggan uusi aluevaltaus on roots(yrtti)-juomat (kuva snagga). Fendallakin oli mukanaan pullollinen parantavaa juomaa jonka ainesosina oli ainakin 10 valkosipulinkynttä, cayenne-pippuria ja inkivääriä. Mulle annettiin korkillinen ja huh, kyllä se ainakin röörit avas!
Lähdettiin siitä sitten kahdella maasturilla ajelemaan samalle studiolle jolla oltiin oltu Rebelinkin kanssa. Fenda halusi pestä autonsa matkalla, mutta koska Fendan vakio-autonpesijäpoika ei ollut paikalla ei pestykään... muut eivät kuulemma tunne auton varashälyttimiä ym. Liikennevaloissa Fendan tunnistanut mies tuli avoimesta ikkunasta antamaan respectejä Fendalle, ja todella ystävällisesti mies tervehti kaikkia huutelijoitakin.
Studiossa sai taas vain ihastella tyyppien lahjakuutta ja ammattimaista työskentelyä. Fendalle tuli lappua toisensa perään soundeista ja tyypeistä joita haluttiin dubeilla big-upattavan, ja yhtä hyvin tyyppi veti kaikki, jotkut kerralla purkkiin, toiset pienillä korjausvedoilla.
Voiceauksen jälkeen engineer miksaa dubit ja polttaa ne splittinä cd:lle, eli rytmi ja vokaali erikseen, joka mahdollistaa myöhemmät miksaukset.
Dub-session jälkeen hengailtiin vielä takahuoneessa, otettiin kuvia (kuva studiocrew1&2) ja kateltiin mun valokuvia Rebel Salutesta studion koneelta. Studion engineerillä Silvalla on myös oma soundi, Fusion, jonka keikalle me ei tällä kertaa päästy, mutten ihmettelisi vaikka perästä kuuluisi... käsittääkseni Fusion on ihan uusi soundi.
Fenda kuskasi meidät takaisin hotellille, ja sovittiin vielä että soitellaan.
Illalla oltiin lähdössä Macka Diamondin Birthday Bashiin joka oli Backyaad:issa Constant Spring Roadilla. Jubba ja joku musiikkokaveri jonka nimeä en muista tulivat käymään hotellilla ja Jubba kuskasikin meidät sitten Backyaadiin. Saavuttiin mestoille taas sopivasti puolen yön tienoilla kun paikka oli juuri täyttymässä. 500 JADin liput ostettiin portin eteen parkkeeratun auton ikkunasta, ja sitten ängettiin kapeasta karjaportista sisään.
Tommi lupasi raportoida bileistä...soon come
Sunnuntai 30-1-2005
Tänään oltaisiin haluttu mennä Livity Ital-ravintolaan syömään, mutta se olikin kiinni sunnuntaisin. Kukaan ei vastannut puhelimeen eikä missään tapahtunut päivällä mitään, käytiin Liguaneassa syömässä ja käveltiin takas hotellille. Illalla olis ollu useampia foundation-tansseja mutta väsymys ja pakkaushommat painoi päälle enkä jaksanut lähteä. Aika rankka lentokin huomenna edessä.
Maanantai 31-01-2005
Herättiin pirteinä, hyvä niin koska oli paljon tekemistä ennen illan lentoa. Laitettiin kamat kasaan ja hotellin säilöön ja lähdettiin metsästämään Fantan Mojahin sinkkuja (”Hungry” ja ”Haile the King”) jotka olivat loppuneet Aquariuksesta kun edellisen kerran kävimme. Ensin Half Way Treelle vaihtamaan mun viimisiä dollareita. Siellä huomasin etten ollut ottanut henkkareita mukaan, eikä Tommillakaan ollut. Pavilion Plazalla hengaillut taksikuski kävi sitten omilla papereillaan vaihtamassa rahat pientä korvausta vastaan. Tämä on ominaista ja ihailtavaa Jamaikalaisissa, ventovieraatkin ihmiset ovat aina valmiita auttamaan ja asiat järjestyvät aina suhteellisen helposti (kunhan me suomalaisetkin opimme sanomaan mitä tarvitsemme)! Tästä toinenkin esimerkki tälle päivälle: Olimme jo käyneet Aquariuksessa ja Orange Streetillä Techniquesillä kun kerroimme kuskillemme Kevinille mitä sinkkuja etsimme. ”Bomboclaat, unnu shoulda aks mi ina di morning areaddy”! Kevin hurautti Fantanin kotiportille, ja kun prätkää ei näkynyt pihalla huusi ikkunasta ”Weh Fantan deh?” Joku neuvoi käymään Stone Lovella, eli sinne. Täällähän meidän oli muutenkin pitänyt käydä... mutta ajankohta, maanantai aamupäivä, ei ollut kyllä paras vierailuaika, paikalla oli vain ympeää toimistohenkilökuntaa. Sieltä joku tosin osasi neuvoa meidät Down Soundille josta sitten saimmekin erittäin hyvää palvelua. Sinkkupainos oli tosiaan loppuunmyyty ja lisäpainos vasta tulossa, mutta mukaan lähti Fantan Mojahin, Ultimate Shinesin ja DYCR:n promo CDt ja press kit. Aikaisemmin olimme hakeneet Flamesiltä meille luvatut Tony Rebelin ja Queen Ifrican promo CDt. Kivoja tuliaisia! Kotiinviemisiksi ostin myös DVDitä ja Mix CDitä.
Hotellilla ehdin vielä käydä uimassa ennen lentokentälle lähtöä. Olo ihan saamarin haikea. Soittelin kyytiä odotellessa vielä kaikkia tyyppejä läpi, kiitoksia ja heipat ja mi soon come again.
Taksissa kuulimme radio-uutisista Daddy Gongin kuolleen eilen Barbicanissa. Olimme illalla kuulleet 2 laukausta (hotellimme oli aivan Barbicanin laitamilla), joiden Jubba vielä arveli olevan eri aseista. Taisivat olla ne Daddy Gongille kohtalokkaat laukaukset, ja muuten ainoat aseenpaukkeet jotka matkan aikana kuultiin.
Kentällä meidän matkalaukut avattiin ja ”pengottiin”, tosin aika huolimattomasti. Mulla oli mukana esim. juuri puusta poimittuja mangoja scandal bagissa (musta muovipussi), eikä pussia edes avattu.
Koneen noustessa katselin maisemia ja sanoin ajatuksissani ”Bye Jamaica, mi a go miss yuh” ja ajattelin olevani vähän hurahtanut, kunnes sekä edestä ja takaa alkoi kuulua ääneen samantapaisia lausahduksia.. ”See you in a month Jamaica”, ”Love you Jamaica, we soon come back”. Mietin tulisiko kotimaamme Suomelle puhuttua noin...
Tiistai 01-02-2005
Lontoon Gatwickillä matkalaukku avattiin taas, mutta tullimies oli Jamaikalainen ja oli kiinnostuneempi kuulemaan juttuja saarelta kuin laukkuni sisällöstä, jota vähän vain vilkaisi.
Samasta koneesta tuli muutama tutun näköinen muusikko joita en kuitenkaaan tunnistanut. Kaverit olivat tulossa samaan shuttle bussiin Gatwickiltä Heathrowlle, ja bussia odotellessa rupesivatkin juttelemaan mun kanssa, aloittaen keskustelun mun red,gold & green kaulakorusta. Selvisi että olivat menossa kiertueelle Ranskaan, ja siinä vaiheessa oli pakko vähän nolona kysyä että anteeksi mutta ketä olettekaan...ne oli Leroy Sibbles (The Heptones) ja Pablo Moses! Mukavia heppuja olivat, bussimatka meni rupatellen ja lopuks Leroy anto numeron ja huikkas keep in touch sweetheart! Vau. Aika mieletöntä tavata tollasia eläviä legendoja.
Terminaalissa checkasin matkalaukun sisään, laitoin puhelimeen herätyksen 1h ennen koneen lähtöä, laukun pään alle ja kävin penkille pitkäkseen. Muistan hämärästi jossain vaiheessa painaneeni torkku-nappulaa, mutta jokatapauksessa heräsin 5 minuuttia ennen koneen lähtöaikaa enkä edes tiennyt porttia vielä! Tsekkasin portin, menin turvatarkastuksen läpi jonon ohi ja juoksin tosi pitkältä tuntuvan matkan portille ja ehdin juuri ennen kun portti suljettiin! Matkalla olin ohijuostessani huutanut jollekin radiopuhelintyypille että ilmottakaa sille ja sille portille että yks on viel tulossa... ehkä se toimi?!
Helsinki-Vantaa tuntui jotenkin kliiniseltä ja hiljaiselta, ihmiset näyttivät hurjan kalpeilta. Sydän heitti kuitenkin kuperkeikkaa kun omat lapset juoksivat syliin heiluttaen ”Welcome Home Mami”-banderollia jossa oli Jamaikan lippu...
Perfect trip, perfect homecoming
|
|
|
