| |
|
Matkakertomus vuoden 2004 festivaaleilta:
Uppsala Reggae Festival 2004
by Riina
Aurinko paistoi siniseltä taivaalta kun saavuin siljan terminaaliin torstaina 5. elokuuta kolmen jälkeen iltapäivällä. Koko viikonlopuksi oli ennustettu hellettä ja aurinkoa (kuulemma Papa Zain aurinkotanssin ansioista). Soul Captain Band oli jo terminaalissa, ja pikkuhiljaa alkoi paikalle valua fi-reggaeläisiä. Meitä fi-reggaeläisiä oli lähdössä 12, sielun kapteeneja 15. Lisäksi Turun päivälaivalla tuli yksi ja Viking Linella yksi jotka eivät enää mahtuneet loppuunmyydylle Silja Serenadelle. Samalla laivalla meidän kanssa oli myös muutama suomen jamakailainen ystävineen. Minä ja Tommi jaettiin liput posseillemme ja sitten siirryttiinkin laivaan. Aurinkokannelta löydettiin mukava paikka jossa paistateltiin päivää, tutustuttiin ja nautitiin juomia. Jonglööri-Mikko heitteli palloja ja keiloja ja herätti ihastusta kanssamatkustajissa, saipa korealaisilta turisteilta viinapullonkin lahjaksi.
Bommitommilla oli mukana hieno kannettava levysoitin, ja matka sujui fiilistellessä Tommin aina hyvän selektion parissa. Auringon laskiessa alkoi tunnelma olla jo katossa kun ”kannen 12 sessio” oli täydessä vauhdissa Bongo-Reinon, Paarman ja Nopsajalan freestylailua diggaillessa. Turisteilla oli ihmettelemistä ja jäipä jotkut myös reggae-diskoilemaan. Kun Tommin matkalevarista alkoi patterit loppua osallistui koko massive rytmin tekoon ensin taputtamalla, sitten jalalla rytmiä iskien, ja lopuksi keksittiin kuinka hyvät soundit saa laivan eri osia rummuttamalla: plekseistä, teräsrakenteista jne. Yllättävän kauan sai tämä ilo jatkua, ääni oli aika masssiivinen, kunnes laivan henkilökunta tuli meitä toppuuttelemaan. Alakerran hyteistä oli valitettu... outoa!??
Seuraavaksi tarkoitus oli vallata laivan disko. No ei siitä sitten vallattukaan kuin muutama pöytä taaimmasta nurkasta. DJ soitti pyynnöstä reggae-sikermän. Tässä vaiheessa allekirjoittanut päätti säästää voimiaan tulevaa 3 päivän biletystä varten ja poistui takavasemmalle, hyttiin nukkumaan. Diskon mentyä kiinni oli kuulemma sessiot vielä jatkuneet, bongorummutkin oli olleet mukana, ja laivan henkilökunta oli kehottanut porukkaa siirtymään paikasta toiseen useampaan kertaan. Tästä varmaankin johtuen mm. Tommia tervehdittiin ystävällisesti kun saavuimme takaisin samaan laivaan kolmen päivän kuluttua. Meidän perässä kulkeneet olivat kuulleet henkilökunnan tokaisseen että ”ensi yönä ei sitten taaskaan nukuta”. Oikeassa olivat.
Perjantaina bussi oli meitä satamassa vastassa. Heitimme keikan Arlandan kentälle josta piti noukkia festareille tulevia muusikoita kyytiin, ketään ei sieltä loppujenlopuksi löytynyt. Uppsalaan taidettiin saapua puolen päivän aikaan. Ensimmäinen stoppi oli Park Inn hotelli johon meidän ja SCBin oli tarkoitus majoittua. SCBille oli kuitenkin varattu huoneet vain yhdeksi yöksi, lauantai-sunnuntai, ja koska hotelli oli täynnä festarilla esiintyviä artisteja, joutui SCB vaihtamaan hotellia. Hotel Uppsala oli kuitenkin kävelymatkan päässä Park Innistä. Sillä aikaa kun tsekkasin itseni sisään Park Inniin oli bussi yllättäen lähtenyt muiden fi-reggaeläisten kanssa jo kohti festari- ja campingaluetta. Mulla oli rahat festarirannekkkeisiin, ja sainkin Governor Andyn perheineen kävelyseuraksi festarialueelle, johon oli noin 15 minuutin kävelymatka hotellilta. Siellä oli aivan tajuttomat jonot luukuille joista rannekkeet sai, mutta kohtuullisen sumplinnan jälkeen päästiin jonon ohi ja saatiin rannekkeet. Fi-reggaeläiset jäivät majoittumaan Red Hill campingille, mä palasin hotellille valmistautumaan iltaa varten. Ensimmäinen esiintyminen johon tähtäsin oli Chucki Starr klo 18 punaisella lavalla.
Hotellilla oli jo täysi säpinä, kaikki artistit olivat saapuneet. Ilma oli lämmin ja monet istuskelivat hotellin pihalla ja aulassa. Etenkin Daweh Congo oli oikein Jsosiaalinen tapaus, olivat Tommin kanssa jo keskustelleet yhteistyöstäkin Jamaikalaistenkin mielestä oli kuuma! Grass Roots Bandin Juba oli pakannut mukaan vain lämpimiä vaatteita ajatellen että skandinaaviassa on kylmä, eikä varmaan ollut ainoa joka oli yllättynyt yli 30 asteen lämpötiloista.
Saavuimme taas festarialueelle noin viiden aikaan, ja ensimmäinen varsinainen keikka jonka näin oli ruotsalainen KBC featuring Million Stylez, Michael Knight & Famous. Ruotsalainen versio T.O.K.stä tuli mulla mieleen, ei hassumpi mutta ei nyt mikään elämyskään varsinaisesti. KBCn jälkeen lavalle tuli Chucki Starr, edelleen ruotsalaisen bändin soittaessa taustoja. Siitä täytyy kyllä kiitellä bändiä, sillä en usko että jamaikalaisen laulajan kanssa on helppo esiintyä harjoittelematta. Hyvin pojat soittivat rytmit ja seurasivat artistin pull up, down low, dubwise ym. käskyjä. Chucki Starr oli ihan hyvä mutta, noh, ehkä vähän tylsä. Mies saarnasi ”righteousnessistä” joka biisin välissä, ja vaikka lauloikin hyvin niin ei omannut kovinkaan ihmeellistä lavakarismaa. Siirryimmekin siitä pikkuhiljaa päälavalle odottelemaan 5th Elementin Anthony Cruzia. 5th Elementiin kuuluvat Anthony Cruz, Chuck Fenda, Richie Spice ja Natural Black, jotka siis kaikki olivat Uppsalassa. Olimme aiemmin kuulleet että Lady G oli vaihtanut paikka ohjelmassa Natural Blackin kanssa, matkalaukkujen viivästymisen vuoksi. Tänään oli siis suunnitelmissa Anthony Cruz, Daweh Congo, Promoe, Natural Black ja Bushman päälavalla, sekä soundsystem teltassa Blood & Fire feat. U Brown, ja last but not least, Stone Love!
Grass Roots Band soitti taustat kaikille Jamaikalaisille esiintyjille, ja mun mielestä tekivät sen hyvin. Mä en ehkä ole paras ihminen näitä live-keikka arvosteluja antamaan, sillä mun mielestä artistien lavakarisma ja ”yleisönotto-taito” ovat lähes yhtä tärkeitä kuin se musiikillinen side of it. Eli tämä kaikki nyt siis vain mun fiiliksien perusteella, joku muu voisi olla ihan toista mieltä. Eli, Anthony Cruz. Siitä asiasta ei voi kiistellä etteikö Anthony olisi hyvä laulaja, ja esiintyjänäkin ihan hyvä. Mua jäi vaivaamaan ehkä hieman mauton slackness, keikasta jäi vähän ”halpa” maku. Yksi biisi nousi ylitse muiden, Mama’s blessing. Ehkä se äitinä kosketti mun sydäntä. Näin Anthonyn baarissa keikan jälkeen, mies tervehti ja vaikutti ystävälliseltä, mutta sitten hotellilla myöhemmin kun seurustelimme lähes kaikkien muiden artistien kanssa Anthony oli aika syrjään vetäytyvä. Olisiko sitten ujo, vai ylimielinen, en tiedä. Chuck Fendalle mainitsin miten Anthony on mielestäni hieman ”outo lintu” 5th Element crew:ssa, kaikkien muiden ollessa rastoja ja lyrikoissaan aika conscious-linjalla. Chuck Fenda oli samaa mieltä ja sanoi heidän aina puhuvan Anthonylle asiasta, ja uskoi miehen kääntävän kelkkansa jossain vaiheessa.
Seuraavana lavalla oli Daweh Congo. Ehkä olin itse siestan tarpeessa kuumana iltapäivänä, mutta Daweh ei siis mua oikein sytyttänyt. Mitään negatiivista en halua sanoa, mutta myönnän että Dawehin keikan ajan lähinnä chillailin nurmella ja en ehkä kauheasti keskittynyt kuuntelemaan. Täytyy myös myöntää että miehen ääni muistuttaa Burning Spearin ääntä. Dawehia kuulin onneksi vielä uudestaan, accapellana tällä kertaa, kun heräsin aamuyöstä laulantaan hotellin pihalla joka oli aivan ikkunani alla. Oli aika mukavaa kuunnella hetki ja vaipua onnellisena takaisin uneen.
Dawehin jälkeen alkoi lavan eteen kerääntymään vielä enemmän yleisöä, vuorossa oli ruotsalaisten ikioma Promoe. Vaikken itse kovin suuri Promoe-fani olekaan, täytyy sanoa että keikka oli energinen ja hyvä. Itse festivaali-alue oli puisto, ja lavan edessä suuri nurmikenttä. Maa kirjaimellisesti tärisi/notkui (sitä on vaikea kuvailla) jalkojeni alla kun yleisö hyppi ja tanssi koko keikan ajan. Mulle Promoen keikan kohokohta oli kuitenkin se kun Bushman ilmestyi lavalle laulamaan Murderer-kertsiä Promoen kanssa!
Tähän väliin voisin kertoa että ennakkolippuja oli myyty 4500, odotukset olivat noin 10 000 festarivierasta. Vielä en tiedä lopullista myytyjen lippujen määrää, mutta kunnioitettava se tulee olemaan jokatapauksessa! Ainoa negatiivinen palaute minun puolestani festarijärjestäjille oli roskisten puute. Niiden puuttuessa oli törkyä jokapuolella joka vähän häiritsi muuten viihtyisää ilmapiiriä. No ei se nyt oikeesti pahasti häirinnyt, mutta kuitenkin. Festareiden ”isä” Yared on aivan käsittämättömän hieno ja pätevä ihminen, kiitos kaunis ja kumarrus Yaredille, nuff respect! Eiköhän niitä roskiksiakin saada ensi vuodeksi enemmän.
Festarialueella oli kaksi lavaa ja soundsystem-teltta. Tekniikka toimi moitteettomasti ja soundit oli hyvät (pienen lavan monitoreissa kuulema jotain häikkää, mutta se ei tietenkään yleisöä haitannut...)! Lisäksi alueella oli juoma- ruoka- ja putiikki-katoksia. Erittäin mukavaa oli se että juomia sai nauttia missä vaan, sitä ei ollut mitenkään rajattu. Muitakin nautintoaineita oli tarjolla, vesipiippu-rinki nurmella ei ollut harvinainen näky. Hinnat olivat yllättävän huokeat ja ruoka hyvää. Itse söin karibialaista pelau:ta joka päivä, ison annoksen 50 SEKin hintaan, eli noin 5 euroa. Tuborgia sai 3 tölkkiä 100 SEK:illä. Ensi vuonna ostan kylläkin enemmän juomia mukaan laivan tax free:stä. Tuli vähän hölmö olo kun aluksi jännitin omien juomien juomista siellä, kun vieressä polteltiin spliffiä...
Festarialuetta ympäröi kolme camping-aluetta: Trench Town, Montego Bay ja Red Hill. Niistä muut siellä asustaneet kertokoon enemmän.
Insert by Bommitommi:
“Riina oli kirjoittanut aika tismalleen samat jutut kun minäkin joten jatkan freestylenä sounditeltan meiningeistä.. Paitsi että Daweh Congolle joutuu kyllä laittamaan propsit ;) Miehen energinen lavaolemus yhdistettynä juuria kunnioittavaan ulosantiin piti miehen yhtenä perjantain parhaista esiintyjistä.
Sounditeltassa Uppsalasta kotoisin oleva Meditative Sounds oli saanut vieraakseen brittiläisen Kenny Knotsin. Viimeksi Mocambossa soundin nähneenä tämä oli jo huomattavasti parempi yritys ;) Soundia oli nimittäin kohtalaisen paljon enemmän, niinkuin brittityylin soundilla tai no, soundilla ylipäänsä kuuluu olla.
Meditative soitti lähinnä omia erikoisuuksiaan ja niiden versioita, joiden päälle Kenny veti versioitaan (samoin possen muut laulajat, aika rasta-vetoista jengiä taisi olla). Kennyn energia oli kova, mutta alkuiltaan Meditativen jumittava energia ei toiminut vielä kympillä. Parhaat forwardit lähtivät yleisöltä loppupään nopeampien rytmien aikana.
Päälavan ohjelma (Promoe, Natural Black, Bushman) verotti sounditeltan yleisöä koko illan aikana selkeästi eikä seuraavallakaan katsastetulla soundikeikalla ollut kauhean paljoa porukkaa.
Seuraava päälavan esiintyjä oli Natural Black, joka oli tullut korvaamaan myöhästynyttä Lady G:tä. Tunnelma oli katossaan, kun Natural aloitti "My Meditation"illä settinsä, mutta enemmän olisi tarvittu hittejä ja vaihtelevuutta miehen settiin. Persoonallisen karhealla äänellä samaan kaavaan tehdyt biisit kun eivät neljän-viiden biisin jälkeen jaksaneet erityisesti sytyttää vaikka mies tekikin parhaansa lavalla. Päälavan edustalla oli silti mukava notkua ja nuuhkia ilmassa leijailevia tuoksuja.
Välissä teimme aina vierailuja ns. kakkoslavalle, jolla Chukki Starrkin aiemmin esiintyi. Sen ohjelma oli varsinkin perjantaille kasattu aika tylsäksi, suurin osa bändeistä oli sekä tuntemattomia että huonoja. Tähän väliin ehdimme nähdä tanskalaisen rokkiregeiyhtyeen joka sai kyllä jalat kuljettamaan vastakkaiseen suuntaan pikavauhtia..
Bushmanin aloitellessa päälavalla ihmiskadon saivat kokea Blood&Fire Soundsystem ja U Brown, jotka laittoivat settiä käyntiin sounditeltassa. U Brownin tyyli on takuuvarma ja toimii oloissa kuin oloissa, mutta selektorin rytmivalinnat (ei muuten ollut Steve Barrow joka käsittääkseni myöskin tuolla nimellä esiintyy) olivat lähinnä Stalagia ym ym ym kaiken maailman perusklassikkoa. Jotain ennen kuulumatonta olisi ollut hauska kuulla.. Muutamat kymmenet ihmiset notkuivat / tanssivat teltassa loppuun asti, lopuksi paikalle pärähti Stone Loven soundimies virittelemään settiään. Paikalla ollut sound engineer sai huutia kun kaikki ei ollut kohdallaan. Kahdenkymmenen minuutin virittelyn jälkeen kaikki oli kuitenkin niinkuin pitikin ja selektori (kukakohan mahtoi olla, nimeään ei maininnut) aloitti settinsä. Kahdella cd-soittimella kuultiin ensin aika pitkä liuta Stone Loven vanhempia spesiaaleja klassikkorytmeihin. Mukavahan niitä oli kuunnella, vaikka vähän vanhaa tavaraa ovatkin. Tosin pikkasen alkoi korpeamaan kun
Real Rockiin lähti joku viides Bujun spesiaali (sen jälkeen kun ko rytmiä oli kuunneltu jo kymmenisen minuuttia). Pikkuhiljaa spesiaaliosuudesta siirryttiin vähän tuoreempiin biiseihin (2001-2003 hitteihin) ja pikkuhiljaa alettiin liukua kohti tuoreempaa tanssihalliosastoa. Diwalia ja Coolie Danceakin jouduttiin kuuntelemaan hitusen liikaa, vaikka siihen erikoisuuksia kuultiinkiin. Uusiakin rytmejä kuultiin hieman, mutta vähän jäi suuhun semmonen maku, että selektori olisi pitänyt koko tilaisuutta täysin yhdentekevänä. Tanssihallin jälkeen jouduttiinkin kuuntelemaan Bob Marley - potpuri, jonka aikana päätin poistua takavasemmalle..”
Osa 2
Tommi kertoikin Promoen jälkeisistä perjantain esiintyjistä jo. Stone Lovesta vielä vähän eri näkökulmaa. Mä oon diggailut Stone Lovea jo yli kymmenen vuotta, mutta vasta nyt ensimmäisen kerran livenä. Mua ei haitannut yhtään vanhojenkin klassikoiden soitanta, ne on kuitenkin dubpleittejä joita en ole ikinä kuullut muualla kuin kotona levyiltä, ja mun mielestä oli hienoa kuulla ne itsensä Roryn soittamina. Muutenkin hienoa kun monen tunnin setti klassikkoja, ja uudempaa mannaa, koostuu pelkistä dubpleiteistä, hyvistä sellaisista! Stone Love siis päätti perjantain festariohjelman. Hotellilla säpinä jatkui vielä aamuun asti, jamaikalaiset eivät tunnu nukkuvan lainkaan?!
Lauantai-aamuna kävin aamiaisella ja menin takaisin nukkumaan. Edessä oli pitkä päivä, Kompostin keikka oli sounditeltassa jo klo 15. Päivä oli taas aurinkoinen, kuuma ja kostea. Yared kertoi sunnuntaina että viime vuoden festivaalien lauantai oli ollut vuoden lämpimin päivä Uppsalassa, ja näin oli taas tänäkin vuonna! Yli 30n asteen huideltiin. Higher powers no doubt ;-) Komposti oli jo aloittanut kun tulimme sounditelttaan. Aikaisesta ajankohdasta ja kuumuudesta huolimatta Komposti otti yleisön haltuunsa. Nopsajalkaa jäi keikan jälkeen kaivelemaan etteivät suomalaiset olleet kannustavampia, mutta edellämainituista syistä joutui välillä fiilistelemään rauhallisemmin. Sorry Nopsa, ens kerralla on sitten pillit, tulet ja torvet!
Kompostin jälkeen siirryimme päälavalle, Lady G was in the house! Aika kova mimmi onkin tämä G-string productionsin keulahahmo. Menin keikan alussa aivan eturiviin ottamaan kuvia, ja siihen sitten jäinkin, niin tiukkaa settiä oli G:llä. Biisilistalla oli vanhoja tuttuja sekä uusia omiakin tuotantoja. Papa Sania (joka on ryhtynyt gospel-laulajaksi) oli tuuraamassa ensimmäistä kertaa lavalla esiintynyt Pancho. Lady G lyrikat ovat enimmäkseen siskoja kannustavia ja miehiä huumorilla kiusaavia, ehkä senkin vuoksi keikka oli mun mieleen ;-) Mutta oli se tiukka miestenkin mielestä, vai mitä!? Aamuyöstä törmäsimme G:hin hotellin käytävällä, ja respectien jälkeen G antoikin meille CD:nsä ja puhelinnumeronsa. Myöhemmin poseerattiin vielä kun Niko otti kuvia Gstä meidän suomalaisten kanssa.
Chuck Fenda ”the poor people defenda” asteli lavalle heti Lady G:n jälkeen ja energiataso säilyi vähintäänkin yhtä korkealla! Lavakarismasta ei ollut puutetta, ja vieläkin eturivissä ollessani tunsin basson jytkeen ja paineen aika, noh, voimakkaana! Mun vieressä oli nuori ruotsalaispoika joka osasi jokaisen biisin sanat alusta loppuun. Chuck ei kauaa lavalla viihtynyt vaan kiipesi lavan edessä olleiden isojen kauttimien päälle ollakseen lähempänä yleisöä, ja olikin siinä suurimman osan keikasta. Järjestysmiehet pitelivät kaappeja pystyssä kun Chuck hyppi skobelta toiselle. Kaikinpuolin hieno keikka!
Sitten olikin Richie Spicen vuoro. Mä olin bailannut eturivissä jo aika kauan ja palasin nurmelle, enkä kauheasti jaksanut Richiestä innostua. Laulu meni mun mielestä vähän nuotin vierestä ja silleen. Siinä vaiheessa olikin Soundclash-SM jo täydessä vauhdissa sounditeltassa ja siirryin sitä katsomaan. Meneillään oli Axxion Pack vs Tiger Sound. Hetken aikaa joutui ihan ihmettelemään ruotsalaisyleisön asiantuntemusta soundsystem- ja soundclashkulttuurista, niin oli hyvä clash ja yleisö täysillä mukana pilleineen, tulineen ja torvineen. Huudossa tuntuivat olevan varsinkin hiuslakkapullot joista sytkärin kanssa saa aika hyvät liekinheittimet, sekä kaasulla (?) toimivat sumutorvet. Itse soundeilla oli nuoriksi (ja ruotsalaisiksi) soundeiksi hirveästi hyviäkin dubpleittejä! Axxion Pack pesi yhden miehen Tiger Soundin mennen tullen. Mutta mutta, kello oli 8 ja piti lähteä punaiselle lavalla Soul Captain Bandiä kuuntelemaan. Muutenkin mua henkilökohtaisesti kiinnosti enemmän myöhempi Topaz vs King Tubby International Soundclash.
Punaiselle lavalle oli kerääntynyt ihan mukavasti porukkaa odottamaan SCB:iä. Joukossa oli myös ruotsin-suomalaisia jotka olivat varta vasten tulleet SCB:iä katsomaan. Aika oli valitettavasti rajoitettu reiluun tuntiin, mutta kyllä siinäkin ehti hyvin lämpenemään, on ne vaan niin hyviä ;-) Yleisöä valui paikalle lisää keikan aikana, hyvät saundit ja meininki oli varmaan kantautuneet ihmisten korviin kauemmaksikin. Tosin samaan aikaan aloitteleva Mighty Diamonds ja käynnissä ollut Soundclash-SM varmasti verottivat kuulijoita. Encorena esitetty Vauvantekohommia toimi aika hyvin osaksi englanniksi käännettynäkin!
Päälavan eteen oli kertynyt huomattavasti suurempi yleisömäärä kun palasimme sinne Mighty Diamondsia katsomaan. Yleisön keski-ikä vaikutti myös nousseen. Luulenkin että monet olivat ostaneet lipun vain lauantaiksi ja tulleet vartavasten Mighty Diamondsia katsomaan, sillä keikan jälkeen paljon yleisöä lähti pois vaikka mm. Alpha Blondy oli vielä tulossa. Mighty Diamonds heitti hienon setin klassikkoja vankalla ammattitaidolla. Ehkä yllättävänkin energinen show herroilla oli, kun eivät ihan nuoria poikia ole kuitenkaan. Yleisö tykkäs kovasti. Ja tulihan se Bob Marley porpurrikin sieltä. En muista tarkalleen miten se tapahtui, mutta lopussa lavalla oli koko festarin jamaikalaiset artistit grand finalessa. Joku kutsuttiin ensin lavalle, joka rupesi antamaan respectejä Diamondseille, ja lopuksi respectejä annettiin jokaiselle vuoronperään. Lavalla olivat siis kaikki, ja sitten laulettiin yhdessä One Love. En tiedä kuulostaako se kornilta mutta itseasiassa siellä oli aika hieno fiilis. Kovin usein ei kuitenkaan noinkin suuri joukko jamaikalaisia artisteja, nuoria ja vanhoja, ole samalla lavalla sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä. Myös yleisöä kiiteltiin maailman parhaaksi :-D
Jees, tämän ”grand finalen” jälkeen läksimme valumaan taas pienemmälle lavalle jolla oli vuorossa Iqulah Rastafar I Gideon Force Nyahbinghi session feat. Ini Kamoze, Kulcha Knox & Donovan Banzai. Kävellessämme juttelimme miten siellä varmaankin olisi paljon rastoja koolla ja kuinka lava ehkä olisi pimeänä ja rummutus akustisena... ja kattia kanssa! Täysi bändi oli lavalla, ja rastafari elderin lyhyttä ”saarnaa” seurasi ihan laulua ja toustaamista bändin kanssa. Lähdin aika pian koska soundclash oli alkamassa, mutta seuraavana päivänä kuulin Ras Torylta että keikkaan kuului myös pieni nyahbinghi-osuus.
Ennen clashin alkua ehdin näkemään päälavalla hetkisen Mosquito Soundia, joka oli aika erikoinen valinta päälavalle. Se oli 5-henkinen trinidadilainen ryhmä jossa oli 2 tanssityttöä, 1 perkussionisti ja 1 perkussionisti/MC ja DJ. Nauhalta soi musiikki ja päälle rummutettiin ja tytöt tanssi. Ihan hauska, mutta kun samaan aikaan pienellä lavalla Iqulah keräsi todella suuren yleisön niin vähän outo. No ei se mitään, sounditeltassa oli säpinät alkamassa!
Tämä King Tubby’sin ja Topazin soundclashi oli mulle festarin parasta antia. Chuck Fenda toimi MCnä ja tuomaristokin koostui arvovaltaisita jäsenistä. King Tubby’s on voittanut Lontoon ykkössoundin tittelin ja arvelin Topazin jäävän helposti vanhan ja arvostetun soundin varjoon, mutta näin ei käynytkään. Kisa oli alusta asti tasaväkistä ja voitto ratkesi vasta viimeisellä kierroksella. Kolme ensimmäistä kierrosta koostui molempien soundien 15 minuutin duplate-sessiosta. Samaa dubpleittiä ei saa soittaa uudestaan toisella kierroksella. Viimeinen kierros on dub-to-dub eli soundimiehet soittavat yhden dubleitin kerrallaan, vuorotellen. Ja yleisön siis valitsee voittajan mahdollisimman kovaäänisillä forwardauksilla! Yleisö oli taas mahtavasti mukana, ja soundit aloittivat rankasti, Tubby’s mm. Elen ”Pon de river” spessulla. Tästä jatkettiin toinen toistaan paremmilla pleiteillä, ja tosiaan kolmannenkin kierroksen jälkeen oli epäselvää kuka vie tittelin. Neljättä kierrosta jouduttiin lyhentämään 5een dubpleittiin/soundi. Tässä vaiheessa olin jo niin fiilareissa (ja pienessä sievässä) etten ihan tarkkaan muista mitä spessuja soitettiin. Yksi ratkaisi mun äänen Tubby’sin hyväksi, dubleitti Garnett Silkiltä! Tubby’s soitti myös harvinaisen Burning Spear spessun, ja viimeisenä naulana arkun kanteen...Dennis Brown pleitti! Topazin viimeinen spessu oli The Abyssinianseilta! Eli juureva vika kierros, mahtava fiilis! Multa loppu kaikista sytkäreistä kaasu, Tommi ja Nopsa tyhjensivät hiuslakka- ja kaasutorvipullot, ja pillinpuhallus soi korvissa vieläkin :-) Clashi oli mun mielestä tasainen ja hyvä, ja oikea soundi voitti. Tunnelmaa vähän latisti kun palkinnonjaon jälkeen Topazin MC tuli lavalle kertomaan kuinka pettynyt hän on yleisöön joka ei tukenut ruotsalaissoundia, ja kuinka hän 8 vuoden ruotsissa asumisen jälkeen aikoo lähteä takaisin jamaikalle koska häntä ei näköjään täällä arvosteta :-/ no, saipahan sitten tuosta vielä buuaukset päälle.
Alpha Blondy oli päälavalla kun poistuimme sounditeltasta, mutta jäätiin vielä hehkuttelemaan fiiliksiä baarikatokseen. Missasin siis Alpha Blondyn täysin, mutta monet sanoivat sen olleen hienoin konsertti jonka ovat nähneet! Alpha oli kyllä tosi mukava setä, kun myöhemmin nähtiin hotellilla. ABlta oli paria viikkoa aikaisemmin murtunut jalka konsertissa ranskassa, ja jalka oli siis vielä kipsissä. AB istui hotellin aulassa kipsattu jalka pöydällä juttelemassa jammujen kanssa. Kysyin saisinko ottaa kuvan, johon AB vastasi että vain jos meistä otetaan yhteiskuva. No otettiin sitten yhdessä ja erikseen. Nämä ym kuvia nähtävillä osoitteessa:
 http://www.hpphoto.com/servlet/com.hp.HPGuestLogin?username=riinah&password=41055186
Festareilta loppui ohjelma klo 02, mutta odotetusti bileet jatkuivat hotellilla. Jamaikalaisten bussi lentokentälle oli lähdössä kuuden aikaan aamulla joten kukaan ei taitanut nukkua sinä yönä. Juteltiin artistien kanssa, ja minä ja Niko otettiin kuvia. Kaikki olivat halukkaita tulemaan suomeen keikalle, ja yhteystietoja vaihdettiin. Fiilis oli vähän haikea kun lentokenttäbussi aamulla lähti.
Muutaman tunnin unen jälkeen oli siis sunnuntai ja kotiinlähtö. Bussimatkalla satamaan oli aika vaisua. Pieni kultturishokki iski kun tultiin terminaaliin ja siellä oli sellasia ”tavallisia” ihmisiä ja missään ei soinut reggae. Menin laivalla samantien nukkumaan ja heräsin illalla kun muut olivat taas jo täydessä vauhdissa. Taas porskutettiin aamuseitsämään, ja sitten taas muutaman tunnin unien jälkeen ylös ja ulos. Pikkasen väsytti kun pääsi kotiin, väsyttää vieläkin, mutta hieno hieno reissu oli ja ens vuonna uusiks!
Takaisin Matkat sivulle
|
|
|
